Throes of Dawn – The Great Fleet of Echoes
Lähes kuuden vuoden levytystauko on ohi tältä kotimaisen darkmetallin kärkikastiin lukeutuvalta orkesterilta. Edellisen Quicksilver Clouds –levyn, jolta löytyy muuten yksi parhaista tämän tyylin biiseistä Vertigo, jälkeen bändi on työstänyt, etsinyt ja kokeillut uusia soundeja jo useamman vuoden ajan ja viimein on tuo etsintä saatu päätökseen ja tuloksena vajaan tunnin tunnelmointipala.
Lopputulos on ehdottomasti bändin progressiivisin tuotos tähän mennessä. Mistään Dream Theater- tai Opeth–progressiivisuudesta ei ole kyse vaan enemmänkin bändi vain uskaltaa kokeilla erilaisten soundien, tempojen ja biisirakenteiden kanssa. Erikoista on huomata sellainen seikka, ettei edes yli kuuden minuutin mittaisetkaan biisit ala pitkästyttää. Kovin usein noissa mitoissa alkaa biiseistä tulla liian monotonisia, mutta Throes of Dawn onnistuu pitämään biisien tarinan tuoreena pidemmissäkin vedoissa.
Aikaisemmin olen pitänyt pienenä kompastuskivenä bändille vokalisti Henri Koivulan suorituksia, miehen ääni on toki ollut aina monipuolinen, mutta tällä viidennellä levyllä tuokin tontti tuntuu hoituvan laadullisesti järjestään paremmin – mitä nyt Velvet Chokehold -raita tökkii kyllä meikäläiselle aika pahasti ja välillä se kuuluisa englanninääntämys tökkii hieman. Kokonaisuutena täytyy kuitenkin todeta Throes of Dawnin pitkän kypsyttelyn ollut melko onnistunut, vaikkei totuuden nimissä mistään megalomaanisesta muutoksesta bändissä voikaan puhua. Ei tämä mestariteos ole, mutta jälleen joukkoon on mahtunut useampikin todella onnistunut raita. Lähelle nelosta päästään, muttei kuitenkaan ihan.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2010-03-22
Arvostelija : Tero Kallio
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]