Neverdice – I Am Happy

Teknon ja metallin yhdistäminen on aina riskialtista kun molempien genrejen pääkuuntelijat vihaavat toinen toistensa tyyliä. Vieläkin vaikeampaa taitaa olla tehdä toimivaa teknometallia. Tämä voidaan tosin pukea taitavasti metalliystävällisempään ulkoasuun eli teollisuusmetalli-nimikkeen alle. Helsinkiläinen Neverdice on erikoistunut juuri tässä ja julki tuo debyyttialbuminsa, joka tottelee hyvin synkistelyn vastaista nimeä I Am Happy.

Itse Neverdice onnistuu varsin mallikkaasti tehtävässä ja biiseissä tuntuu olevan ideansa kyllä, vaikka bändin tehtailema industrial-mekkala ei edustakaan sitä kaikkein kilkattavinta ja erilaisia kokeiluja sisältävää toimintaa. Neverdicen tapauksessa raskaat kitarat kuulostavat paikoin hieman Rammsteinilta, mutta sitten teknobiitti hakkaa samaa tylsää tamppausta kappaleesta toiseen taustalla. Siinäkin syy, miksi tätä pitäisi kutsua nimenomaan teknometalliksi eikä industrialiksi. Toisen katsontasuunnan I Am Happyyn tuo Tuomas Mettäsen laulu, joka ei todellakaan ole vihantäyttämää huutoa, vaan tunnelmiltaan ollaan lähempänä tyypillistä goottirockia vaikkapa samaan mutta aavistuksen tummempaan sävyyn kuin Moonspellin Fernando Ribeiro.

I Am Happy -kappale on saanut jonkin verran huomiota soittavan median puolella, ja onhan kappale mukavan menevä, mutta se ei ole ihan koko totuus Neverdicestä, vaikka pääosin onkin. Muun muassa Transformed on tunnelmiltaan aavemaisempi ikään kuin trippi jostain vähemmän pelottavasta kauhuleffasta. Eroja biisien välillä tai muuta tarttumakahvaa tarjoillaan lopulta aika vähän, joten eipä Neverdice taida hirmuisesti maailmaa vielä ensilevyllään valloittaa.

Neverdicen musiikki on varmasti tanssittavaa, mutta siltikin on hyvin vaikea kuvitella, että se saisi konserttiyleisön tai naiset hevibaarin discossa samaan aikaan tanssimaan perse heiluen ja moshaamaan tahdissa. Bändin kama on kuitenkin melkoisen marginaaliselle yleisölle suunnattua, pimeää mutta samalla turhankin tutunturvallista. Lopulta mieleen jää aika vähän: tamppaus vie paljon huomiota sinne minne se ei kuulu. Myös koko touhusta jää lopulta melko varovainen kuva, eikä kappaleetkaan erityisesti toisistaan eroa. Levy on lisäksi aivan liian pitkä yhdentoista kappaleen kestollaan. Tässä ajassa ehtii hullukin tylsistymään. Muutaman hassun täytebiisin olisi voinut ihan pokkana jättää tekemättä.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2010-03-15
Arvostelija : Petri Klemetti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.