Levyarvostelut

Karnivool – Sound Awake

Australialainen Karnivool on toisella albumillaan tehnyt itseään hieman tunnetummaksi myös vanhalla mantereella, ja samalla myös kotoisessa maassamme. Vaikka esikoinen Themata hieno albumi olikin, niin siitä ei aikanaan yksikään radiokanava ollut kiinnostunut. Useassa tapauksessahan tuo asia vaikuttaa yhtyeen kuuluvuuteen ja näkyvyyteen melko runsaasti. Tällä hetkellä tilanne on toinen: Radio Rock ja Yle-X ovat ottaneet progressiivista koulukuntaa edustavan yhtyeen omakseen. Tästä on seurauksena jopa se, että yhtye saapuu maahamme soittopuuhiin maaliskuussa.

Vaikka Karnivool edustaa eksoottista ja harvinaista maata, ainakin musiikillisessa mielessä, niin aivan uniikista yhtyeestä ei kuitenkaan ole kyse. Mutta toisaalta, miksi edes pitäisi olla? Pääasiahan on se musiikillinen anti ja kliseisesti nimettynä viihdyttävyys. Kliseet ovat siitä hyviä asioita, että ne useimmiten ovat realismia, kuten tässäkin tapauksessa. Karnivoolin parissa viihtyy varsin mainiosti, eikä tarvitse olla musiikin ammattilainen ymmärtääkseen yhtyeen ulosantia.

Karnivool on ajoittain kuin hitusen raskaampi versio paremmin tunnetusta kanadalaisesta progejyrästä olematta kuitenkaan millään muotoa metallinen. Perusidea molemmilla yhtyeillä on samanlainen, eikä eri musiikillisten ainesosien välisiin saumakohtiin ole lisätty liiallisia kontrasteja. Vaikka tunnelma ja tempo vaihtuvat taajaan, tapahtuu se esimerkillisen saumattomasti.

Kappaleet soljuvat kirkkaan metsäpuron ominaisuuksia mukaillen ilman suurempia kuohuja. Kuohunta voisi tosin muutaman kappaleen osalta toimia lopullisena niittinä, mutta hyvin se menee näinkin. Täytyy vain toivoa, että ostava yleisö on oikeasti musiikin puolella, eikä pelkästään radiossa tapahtuvan paukutuksen ansiosta. Tosin miksi emme tähän uskoisi, sillä onhan kyseessä hieno levy. Levy, joka suo mahdollisuuksia niin kuulijalle kuin luonnollisesti soittajille itselleen.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2010-03-01
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.