Nowen – Nothing but Hate
Nowenin debyytti on petollinen tapaus. Ensin se harhauttaa keskittymään juron yksioikoiseen ensivaikutelmaansa, iskeytyen hetken kuluttua tajuntaan takavasemmalta lonkeromaisilla nyansseillaan. Death ja thrash pitävät levyn pohjavireen liikkeessä, mutta päälle tuppaa kertymään paljon muutakin.
Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että yhtyeen soittajisto ei ponnista aivan tyhjästä. Kokemus kuluu niin soiton varmuutena kuin tietynlaisena vanhan koulun oppien mutkattomana hyödyntämisenä. Sen sijaan mielenkiintoisen yhtyeestä tekee sen monipuolinen sävelvarasto, jonka perukoilta kärrätään yhtä pätevästi sekä blastbeatia, että akustista tunnelmointiakin.
Intro asettaa mielen ottamaan vastaan tylyä jyräystä mutta ei kestä kauaa, kun huomiota jo häiriköi ylväs ja eteerinen leadkitarointi. Koko levy on täynnä vauhdinpaikkoja, jotka yhtäkkiä nousevatkin lähes pystysuoraa seinämää vuoren laelle hengähtämään pudotakseen seuraavassa hetkessä kirkuen kohti kuilua. Ainoana staattisena monumenttina jyrinän keskellä säilyy murahteleva laulu, joka ei valitettavasti aina tunnu istuvan muun sävelmateriaalin rakentamiin kehyksiin.
Biiseissä riittää vaihtelua ja koukkuja, mutta välillä albumi tuntuu kuin kahden eri levyn törmäämisen seurauksena syntyneeltä kokonaisuudelta. Ilmavammat ja raskaammat osat ovat välillä varsin kaukana toisistaan, mättökohtien jäädessä välin pakotetun oloiseksi harmaaksi massaksi. Vastakohtana esimerkiksi From Time to Eternityssä yhtye tuntuu viimein kuin pääsevän irti muotista ja toteuttamaan itseään vapaasti. Nowen vaikuttaa olevan kahden polun risteyksessä mutta voihan niistä raivata yhden isommankin valtatien.
Nothing but Hate on pääosin hyvin edustava debyytti, jonka voimavarana on sen monipuolisuus ja instrumentaation tehokkuus. Sen musiikillisten ääripäiden väliin vain soisi kasaantuvan enemmän tavaraa. Kun yhtyeellä on hallussaan niin melodiat kuin brutaalikin ulosanti, tarvitaan enää vanhaa kunnon tunteikasta yhteenasettelua – tietysti hellyydenosoitukset pois potkien. Tätä myllyä pyörittävät viha ja aggressio.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2010-03-01
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]