Amendfoil – Act of Grace
Neljästä osaavasta hieman parinkympin ylittäneestä muusikosta koostuva äetsäläinen Amendfoil pistettiin pystyyn vasta reilu pari vuotta sitten. Bändi on ollut tuotteliaana, sillä viime vuoden lopulla julki tuli tämä Amendfoilin jo neljäs äänite. Musisointi on täysin osaavaa toimintaa, eikä juuri mistään pääse kitisemään – ainakaan mitä tulee soittoon.
Levyn kansikuvassa näkyy tissiä, pitkää tukkaa ja käärmettä. Mieleen rynnii elementit kauniista mutta vaarallisen myrkyllisestä. Mielikuva osuu ja uppoaa, mitä tulee Amendfoilin musiikkiin. Soitto on raskasta, välillä vihaista, välillä kauniimpaa äänimaisemaa melodioineen puhtaine lauluineen. Tyyliä on hieman hankala luokitella ihan suoraan mihinkään monipuolisuutensa vuoksi, joka on ehdottomasti bändin vahvuuksista korkeimpia.
Yhtymäkohtia soittoon voi haistella monesta suunnasta. Paikoin vivahteita on haettu ihan popmusiikin puoleltakin. Avausraita Lotus etenkin on sekoitus hyvää metallia ja laadukkaita pop-elementtejä, joita löytyy etenkin laulumelodioista. Lotusta seuraavien kappaleiden aikana soitto eksyy äärimetallin puolelle, sekä hivottelee progemeininkejä. Eihän tästä nyt oikein voi sanoa pahaa sanaa. Kuitenkin jos jotain, niin vaikka biisit ovatkin taitavia ja laatu hyvää, niin vieläkin enemmän kaipaan sitä lopullista nyrkiniskua tarkoittaen täysien pisteiden biisejä. Mutta tälläkin kertaa maukkailla eväillä mennään. Se riittää mainiosti neljään tähteen.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2010-03-08
Arvostelija : Petri Klemetti
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.