Levyarvostelut

Poutatorvi – Poutatorvi

Poutatorvi julistaa debyyttialbumillaan kesän alkaneeksi ennen aikojaan. Rennon aurinkoisen rytmihupailun lisäksi värikäs kansitaide pingviineineen tuo mieleen kesähelteillä nautitut jäätelöherkut. Viisihenkisen Poutatorvi-orkesterin musiikkia on suupieliä yläviistoon venyttävä, viihteellisyyden ja progressiivisuuden risteyttävä sekoitus jamaikalaista soundia, jazzia ja kitschahtavampaa osastoa. Sekaan on myös ripoteltu hieman vanhaa tietokonepelimusiikkia muistuttavaa elektronista retroilua.

Kappaleet ovat yhtä merkittävää poikkeusta lukuun ottamatta instrumentaaleja. Levyltä löytyy nimittäin cover 70-luvun progelegenda Haikaran kappaleesta Köyhän pojan kerjäys, jossa vierasvokalistina häärii Puppa J.. Reggae-henkinen versiointi osuu nappiin ja kappale on suoraviivaisuudessaan milteipä paremmin kotonaan Poutatorven levyllä kuin alkuperäisellä julkaisulla kymmenenminuuttisten progejärkäleiden seurassa.

Ensimmäisen kuuntelukerran laina tuntuu niinkin vahvalta esitykseltä, että se uhkaa jättää Poutatorven omat kappaleet varjoonsa. Hivenen särmättömän tuotannon takia musiikista on muutenkin hieman hankala saada tarttumapintaa, mutta kyllä sieltä lopulta nousee muutama loistava kappale esiin. Rautalankakitarointia, funkkia ja Aavikko-sukuista menoa tarjoava Ponsan Casino sekä folkisti humppaava Rommikätkö tulevat päällimmäisinä mieleen.

Poutatorven esikoinen on ammattimaisesti soitettu ja toteutettu, huolettomuutta henkivä hyvän päivän levy, josta ei liene järkevä etsiä mitään sen kummempaa. Kuitenkin tuntuu että bändillä olisi potentiaalia kaivaa sinänsä omanlaisesta perussoundistaan esiin näkemyksellisempääkin ja tunnelmallisesti monipuolisempaa rytmihämmentelyä. Muistelen aikoinaan yhtyeen demokappaleitani kuunnellessani erottaneeni joukosta huuruisempaakin elementtiä, mikä mielestäni toimi hyvin. Vastavuoroisesti jotkut kappaleet voisivat olla sovituksellisesti napakampia raitakestojen ollessa yleisesti ottaen varsin pitkiä.

Kyseessä on joka tapauksessa virkistävän hauska levy, jonka lopullinen toimivuus testataan tulevana suvena.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2010-03-29
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.