Sarah Jezebel Deva – A Sign of Sublime

Monessa sopassa keitetty, Cradle of Filthin taustaäänenä parhaiten tunnettu brittilaulajatar pyöräytti lopulta täysipainoisen soololevyn. Tätä antoi odottaa Rehnin veljesten kanssa tehty muutaman vuoden takainen Angtoria-albumi. Nyt Deva on ottanut vielä isomman vastuun biisinteosta apunaan jenkki Ken Newman.

Esikoinen on melko pitkälle sitä, mitä odottaa saattaa: modernihkoa melodista ja keskitempoista metallia. Sinfonisuutta löytyy paikoitellen paljonkin, varsinkin elokuvamaisissa välisoitossa, mutta fantasiakikkailut on jätetty sikseen. Tekstit ovat varsin arkisia ja maanläheisiä. Muutama biisi kuulostaa läheisesti Filthin uudemmalta tuotannolta, eikä ihme. Deva on värvännyt levylleen Dave Pybusin CoFin bassosta ja koskettimiin My Dying Bridessa, Anathemassa ja Filthissa taituroineen Martin Powellin.

Levyn skaala on yllättävänkin laaja yltäen dark metalista todella hempeään fiilistelyyn. Melko mitäänsanomattomat taustat jättävät paljon tilaa Devalle, mistä koituu ongelma. Vaikka kyseessä on erittäin taitava ja upeaääninen, jopa kohtalokas laulaja, ei solistin elkeitä löydy. Hieman vaimea huokailu ei ota sitä paikkaa, joka sille kuuluisi, vaan kokonaisvaikutelma jättää tyhjiön – jotain puuttuu. Laulumelodiat sinänsä ovat levyn parasta antia. Esimerkiksi The Road to Nowheren melodiasta löytyy samaa kuin Anneke van Giersbergenin tulkinnoista Gathering-uransa alkutaipaleella, vaikka muuta samaa naisten äänenkäytössä ei juuri ole. Anneke on solisti, Sarah ei. Ikävä sanoa, mutta taustalaulu taitaa olla Devalle oikeampi paikka.

Puutteiden takaa levyltä löytyy muutama mukiinmenevä veto She Stands Like Stone ja edellä mainittu The Road to Nowhere. Sen sijaan singersongwriter-kliseillä, perhetragedioilla ja balladipianoilla kuorrutettu Daddy’s Not Coming Home edustaa imelyydessään heikointa antia. Vaikka Sign of Sublime venyy moneen suuntaan, tuntuu rohkeutta puuttuvan. Devan ääntä olisi voinut kasata moniin, teatraalisiin kerroksiin. Nyt parhainta osaamista kuullaan välisoitoissa (mm. The Devils Opera), jotka eivät juuri levyyn linkity. Tiukempi konsepti olisi ollut paikallaan. Nyt puhuttelevaksi tarkoitetut biisit jättävät kylmiksi, ja filthmäiset vedot (They Called Her Lady Tyranny) ovat väljähtäneitä.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2010-02-01
Arvostelija : Matti Pitkänen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.