Vuk – Exile!

Exile! on harvinaislaatuinen levy, punnitsi asiaa miltä kantilta tahansa. Sen takaa löytyy niin ikään harvinaislaatuinen ihminen, Emily Cheeger eli Vuk. Tämä 22-vuotias suomalaisamerikkalainen on orkesterinsa ainoa jäsen, mikä ei ehkä tunnu niin erikoiselta, jos miettii tyypillisiä mies/nainen ja kitara -kokoonpanoja. Mutta nyt on aika nollata ennakkokäsitykset. Vukissa ei ole mitään tyypillistä. Hänen musiikissaan yhdistyvät mystis-melankolinen kauneus ja industrialhälyn karu rujous sekä bluesrockin perinteisyys ja elektronisen avantgarden kokeellisuus. Vukin kertakaikkisen upea lauluääni kruunaa kokonaisuuden ja antaa tavallisellekin kuulijalle emotionaalista tarttumapintaa. Kuvitelkaa Björkin musiikki laulun kanssa ja ilman, niin ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Vukin yhteydessä mainitaan useasti kolme nimeä: Diamanda Galás, Einstürzende Neubauten ja P.J. Harvey. Ensin mainittu liittyy lähinnä kokoonpanon erikoisuuteen ja toinen joihinkin äänikollaasi/metalliperkussio–elementteihin. P.J. Harveyyn vertaileminen on helppo ymmärtää, mutta sekin johtuu ainoastaan parista kappaleesta, ja tarkemmin ottaen tavasta, millä ne on laulettu. Itse näkisin, että Vuk on löytänyt aivan oman paikkansa musiikillisella kartalla, ja nimenomaan sen valkoisilta alueilta. Exile!:n sirpalemaisesta luonteesta johtuen tämä ei aina ilmene kovin vahvasti. Voisikin sanoa, että levy on puoliksi perinteiden kunnioittamista ja puoliksi uuden keksimistä.

Levyn aloittaa sieluaravistelevan kaunis nimikappale. Urkujen ja laulun avulla luotu harras tunnelma saisi puolestani kestää vaikka kymmenen minuuttia, mutta Vuk on tyytynyt neljään. Daylightin hypnoottinen industrialshamanismi on ehkä paras esimerkki puhtaasti vukmaisesta kappaleesta. Sitä vastoin ovat The Bridgen a cappella -blues ja Tango pour Antoinen ranskankielinen tangomarssi vahvasti sidoksissa traditionaalisiin ilmaisumuotoihin.

Mahtavimman taidonnäytteensä Vuk esittelee mielenosoitusta kuvaavassa Quebecissa. Kaoottinen teollisuuskolina ja uhkaavanoloinen humina sekoittuvat hektiseen tekstiryöpytykseen niin vakuuttavasti, että pystyy mielessään kuvittelemaan ryntäävät ihmiset ja mellakka-asusteiset poliisit kyynelkaasupanoksineen. Quebecin, kuten monen muunkin kappaleen lyriikat ovat vain näennäisesti tajunnanvirtaa. Sanoitukset ovat runollisia, loppuun asti mietittyjä kokonaisuuksia, jotka sulautuvat saumattomasti musiikkiin.

Exile! on erinomainen debyytti, mutta selkeästi juuri sitä, debyytti. Pientä hapuilua on niin sovituksissa kuin äänitaustojen ja kilkuttimien käytössä. Etenkin Anatomya rytmittävän rumpukoneen halvanoloiset soundit pistävät korvaan. Chainsmokerilla tuollainen estetiikka toimii hyvin, Vukilla ei niinkään. Pelkistetyn äänimaailman tosin ymmärtää, koska albumi on tavallaan yritys ikuistaa Vukin yhden naisen live-esitys. Musiikista on alun perin jouduttu karsimaan turhat rönsyt pois, jotta sen esittäminen olisi mahdollista.

Exile! on puutteineenkin hieno ja näkemyksellinen teos, jota voi lämpimästi suositella ennakkoluulottomille musiikin ystäville.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-09-22
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.