Dog Fashion Disco – Committed To A Bright Future
Dog Fashion Disco on Suomessa ainakin toistaiseksi vielä melko tuntematon bändi. Committed To A Bright Future on jo bändin neljäs albumi, mutta vasta edellinen Anarchist Of Good Taste –levy toi bändille enemmän julkisuutta. Itsekin kuulin bändistä ensimmäistä kertaa juuri tuon edellisen levyn tiimoilta. Eipä bändi sillä vielä vakuuttamaan päässyt, vaikka mielenkiintoiselta sekameteliltä jo silloin kuulostikin.
Dog Fashion Discoa kuvaa parhaiten termi vaihtoehtometalli. Bändi poimii omaan hyvin häiriintyneeseen soundiinsa elementtejä niin monesta eri paikasta, että jopa System Of A Down jää jalkoihin. Myöskään Mike Pattonia ei voi jättää mainitsematta tämän bändin kohdalla. Dog Fashion Disco voisikin hyvin olla Pattonin omituisten projektien jatke, mutta Dog Fashion Disco seisoo kuitenkin omilla jaloillaan.
Dog Fashion Disco ei varmasti ikinä tule saavuttamaan tällä konseptilla todella suuren yleisön suosiota. Sen verran omituisia biisejä bändi väsää, etteivät radiokuuntelijat ikinä pääse tähän musiikkiin sisään. Eipä tällaista musiikkia ainakaan Suomessa muutenkaan saa mihinkään radioon tungettua. Bändi on raskaimmillaan todella jyräävä, toisaalta samaan biisiin voi olla tungettuna sirkuspilipalirytmejä ja mitä ihmeellisimpiä hälyääniä.
Kaiken kaikkiaan Committed To A Bright Future on levynä kuitenkin erittäin toimiva. Yllättävää kyllä, levy avautui pääosin jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Tarkempi tutustuminen vain lisää mielihyvää ja levyä on pakko kuunnella repeatillä. Tätä levyä voin huoletta suositella kaikille Pattonin projekteista pitäville ja kaikille, jotka eivät halua kaiuttimiinsa liian valmiiksi pureksittua mössöä. Tämä on sitä oikeaa vaihtoehtoa.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-09-02
Arvostelija : Tero Kallio
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.