Opium Warlords – Live at Colonia Dignidad

Silloin tällöin idearikkaiden muusikoiden on hyvä terapoida purkamalla luomisvimmaansa vapaana kahleista. Näiden purkauksien julki tuominen onkin sitten toinen asia, mutta helmiäkin löytyy toisinaan. Sellainen on Sami Albert Hynnisen (mm. Reverend Bizarre, The Puritan, Spiritus Mortis) yksin työstämä täys-cd:llinen raskasta ja kieron tunnelmallista hidastelua.

Opium Warlordsin esikoinen on painostava ja introvertti kokonaisuus, jonka kuunteleminen käy täydestä työstä. Levy aukenee tuskallisen hitaasti ja tarttumapintaa on vaikea löytää. Levy-yhtiön genre-ehdotus occult ambient rock osuu pitkälti oikeaan, vaikka materiaalin moniulotteisuuden vuoksi tarkat määritelmät ovat mahdottomia. Hynnisen muista yhtyeistä The Puritan lienee tätä lähinnä.

Hitaat biisit nojaavat yleensä vain kahteen-kolmeen monotoniseen riffiin. Basson rooli on luonnollisesti suuri, mutta Hynninen on koristanut veisujaan myös rohkealla määrällä pehmoisia ja pökkelöitä kitarasooloja. Kunnolliset rumpukompit ovat harvassa, ja lyömäsoittimet tuntuvat enemmänkin koristeelta kuin vankalta perustalta. Ratkaisu on toimiva, sillä tämän levyn perusteella maailma ei menetä Hynnisessä kummoistakaan rumpalia.

Vaikka soitanto sisältääkin mielenkiintoisia kokeiluja, ei suorittamiseen juuttuminen ole kovin keskeistä. Päällimäisenä ja tärkeimpänä levyllä on tunnelma, joka kumpuilee pikkuhiljaa biisien sisällä kehittyen lopulta koko levyn kattavaksi kokonaisuudeksi. Vaihtelevan materiaalin nivominen yhdeksi luontevaksi järkäleeksi onkin jo saavutus sinänsä. Ensimmäinen kouriintuntuva biisi oli itselleni kauniin surullinen Let it Pour, Let it Pour, joka muistuttaa myös kierosta huumorista. Aleister Crowleyltä lainattu kultaisia suihkuja sisältävä teksti on vähintäänkin omalaatuinen valinta. Perinteisempään doomiin on kallellaan Feel the Funeral Breeze, kun taas Soon Be Here, Prince of Sleep sisältää aggressiivisempia sävyjä Khanaten malliin. Suck My Spear, Servant of Satan on hempeässä näppäilyssään lähellä Earthia.

Painostava, ahdistava, musta, mutta välillä myös toiveikas; levyn tunnelmat vaihtelevat, vain musertava raskaus ei muutu. Raskas on kuuntelukokemuskin, mutta lopulta katarttinen, jopa palkitseva. Luulisin, että tekijälleen Opium Warlords on ollut pitkälti terapiaa. Silti on hyvä, että muutkin pääsevät työn hedelmistä nauttimaan (tai kärsimään). Tällainen tutkimusmatka on ilo helposti pureskaltavan musiikin keskellä. Levy on kuitenkin turha hankinta, ellei sen kuuntelemisen eteen ole valmis näkemään vaivaa.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-12-21
Arvostelija : Matti Pitkänen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.