Ainakaunis – Viiniä ja vaahtokarkkeja
Jyväskylästä tuleva Ainakaunis lähestyy medioita kolmannella demollaan, joka on saanut nimekseen Viiniä ja vaahtokarkkia. Yhtye kertoo saatteessa sekoittelevansa grungea, rockia ja punkahtavaa poppia. Levyltä löytyy kolme helposti lähestyttävää ja varsin tyylikkäästi toteutettua biisiä, jotka muodostavat eheältä kuulostavan kokonaisuuden.
Bändi mainitsee saatteessa vaikutteikseen PMMP:n ja Nirvanan. Molempiin edellämainituista löytää hiuksenhienoja yhtymäkohtia. Yhtye todistaa levyllä kykenevänsä piilottamaan vaikutteet, sillä yhtyeen musisointi kuulostaa kiitettävän omaperäiseltä, eikä bändiä voi juurikaan syyttää muiden kopioimisesta.
Bändin lyriisesta annista voidaan olla montaa mieltä, ne kuitenkin tukevat musiikillista puolta varsin mainiolla tavalla. Yhtye kuulostaa tällä demolla melko valmiilta paketilta, mutta tähtäin ei ihan ole vielä napakympissä. Reilun kymmenen minuutin pakettiin niputettuna bändin työstämä popahtava rock on mukavaa kuunneltavaa, pitkäsoiton mittaiselle julkaisulle kaipaisi asteen suurempia eroavaisuuksia biisien välille.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-12-14
Arvostelija : Lauri Nieminen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.