Levyarvostelut

September Murder – Agony in Flesh

Saksalainen September Murder ei tuo debyyttialbumillaan melodisemman death metalin piiriin mitään uutta. Vuonna 2005 perustettu yhtye soittaa perustavaraa hyvillä soundeilla ja brutaalimpaan linjaan painottuvilla vokaaleilla. Jälki on siistiä, ja musiikki rullaa reippaasti eteenpäin. Ongelmana on kuitenkin albumia liikaa vaivaava tasapaksuus ja jopa tylsyys. Tasaisesti etenevä meno turruttaa nopeasti, ja raidat vilahtelevat ohi liiankin lipevästi. Agony in Flesh ei tarjoa paljon tarttumapintaa, joka takaisi muistijäljen syntymisen. Agony in Flesh toimii parhaiten niille, jotka kaipaavat varmanpäälle pelattua 2000-luvun death metalia.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2009-12-21
Arvostelija : Sini Hytönen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.