Whiplash – Unborn Again

Viime kesänä Suomessakin nähty yhdysvaltalainen Whiplash on sarjassamme historiallisia vanhan koulukunnan metallibändejä, joita myös aina silloin tällöin kuulee nimitettävän eläväksi legandaksi ja veteraaneiksi. Whiplash on käynyt läpi hyvin perinteisen tarinan: klassisimmat levyt on tehty ensimmäisinä elinvuosinaan, hajottu on pariin otteeseen, miehistöä on muutettu ja lopulta on palattu yhteen tekemään jälleen uutta musiikkia ja soittamaan keikkoja. Tässä tapauksessa terävimmät ydinkärjet on ammuttu maailmalle levyjen Power and Pain (1985) ja Ticket to Mayhem (1987) muodossa. Tällöin bändin thrash metal oli aitoa ja vilpitöntä. Vuonna 1990 julkaistulla Insult to Injuryllä meininki hieman laski bändin kokeillessa vähän rokahtavampaa heavyä, ja sen jälkeen peli olikin pelattu vuosiksi eteenpäin.

Toinen tauko venähti reilun kymmenen vuoden mittaiseksi, joka nyt viimein päättyi ja Whiplash on taas palannut kuten levyn nimestäkin näin voi päätellä. Unborn Again ei periaatteessa jatka mistään aiemmasta, vaikka samoja sävyjä seasta edelleen löytyykin. Bändin heavy-pitoinen thrash ei ole pelkkää kaahailua ripeään tahtiin, vaan mukaan on eksynyt erilaistakin ilmaisua. Loppupäästä löytyvä Hook in Mouth poikkeaa jopa täysin linjasta kuulostaen melkeinpä huvittavalta ja Dog Eat Dog -tyyliseltä vähemmän vakavamieliseltä raskaalta rockilta. Muutenkaan vauhti ei ole olennaisimpia asioita Whiplashin musiikissa, tämä tuokin sopivaa vaihtelua soittoon, eikä aliarvioi kuulijaansa halki, poikki ja pinoon -tyyppisellä saman kaavan toistelulla.

Unborn Again on yllättävänkin tuoreen oloinen tapaus muusikoiden vanhasta iästä huolimatta. Ideoiden puutteesta levyä ei ainakaan sovi syytellä, vaikka periaatteessa tässäkään tapauksessa mitään uutta bändi tuskin genressään tarjoaa. Ja miksi tarvitsisikaan, jos perinteisistä elementeistä saa rakennettua uutta uljasta. 80-luku näkyy ja kuuluu soiton lisäksi albumin kestossa, joka on perinteitä kunnioittaen lp-levyn mitta, kymmenen biisiä. Levy käynnistyy entisaikojen henkisesti keskitempossa liikkuvalla thrash-veisulla Swallow the Slaughter. Kakkosraita Snuff saakin jo melkoisesti enemmän papukaijamerkkejä onnistuneesta mukaansatempaavasta metaloinnista. Keskivaiheen Float Face Down voisi olla tiukkuutensa puolesta vaikkapa mikä tahansa Metallican debyyttilevyn Kill ’em All biisi. Ja näitä riittää.

Alkupuolella levyä otetaan varman päälle thrashimmalla materiaalilla ja mitä pitemmälle homma etenee, sitä enemmän aineistoon tulee vaihtelua, eikä paria turhempaa rallia lukuun ottamatta mistään suoranaisesta puuduttavuudesta voida puhua. Vaikka kunnioitettavaa sinänsä onkin, että vanhat jäärät jaksavat edelleen takoa rautaa, jään silti kaipaamaan vielä jotain. Pakko kuitenkin sanoa, että Whiplash on helvetin hyvässä vedossa näin 25 vuotta perustamisensa jälkeen, ja se on mahtavaa jos mikä! Nuorempi metallipolvi voisi myös tsekata yhtyeen vahvuudet vaikkapa tällä levyllä – ja miksei myös niillä kahdella ensimmäisellä. Tuskin tarvitsee pettyä!

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-12-14
Arvostelija : Petri Klemetti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.