Ace Frehley – Anomaly

Kissin lead-kitaristina maineeseen noussut Ace Frehley on julkaissut ensimmäisen soololevyn 20 vuoteen. Voisi kuvitella, että näin pitkän kypsyttelyn jälkeen olisi syntynyt todellinen magnum opus, joka kruunaa tarunhohtoisen kepittäjän uran. Mitä vielä. Frehley on jäänyt elämään mennyttä, ja terävä biisintekotaitokin on kaunis muisto vain.

Anomaly on tunkkainen tuulahdus suoraan 80-luvulta. Frehley ei ole ottanut mukaansa aikakauden tarttuvimpia pop-sävellyksiä tai hulppeita synasoundeja, vaan ainoastaan turvallista keskitien hard rock -rytkettä, jota on kuultu aivan riittämiin Kissin, Van Halenin ja Mötley Crüen albumien täytebiiseinä. Anomalyn vedoissa piisaa miehekästä riffirouhintaa ja tanakkaa komppia vaikka kehitysavuksi asti, mutta sävellysten ja sovitusten arkaaisuus alkaa pidemmän päälle tympiä pahasti. Riffit ovat äärimmäisen simppeleitä ja niitä toistetaan naurettavuuksiin asti. Yksitoikkoisuuden multihuipentumaksi voi nostaa instrumentaalibiisi Space Bearin, joka perustuu kahteen riffiin. On kuulkaa aika köyhät eväät yli viiden minuutin rypistykselle.

Tällaisen suoraviivaisen rockmusiikin arvoa voi usein nostaa esimerkiksi huikealla virtuositeetilla, mutta valitettavasti Frehley ei ole koskaan ollut mikään soittotekninen ihme. Soolot jäävät nytkin hieman päämäärättömäksi revittelyksi, vaikka niissä asenne kohdallaan onkin. Pidempien ja tavallisesta säkeistö-kertsi-soolo-rakenteesta poikkeavien biisien kohdalla sävellyspuolen köyhyys yhdistettynä tylsähköihin sooloihin alkaa kuitenkin käydä jo sietämättömäksi. Esimerkiksi kuusiminuuttisen Genghis Khanin kuunteleminen kokonaan on aika suuren ponnistuksen takana.

Astuessaan hetkeksi ulos hitaanpuoleisten heviriffien maailmasta Frehley onnistuu luomaan levyn parhaan biisin. A Little Below the Angels on korni ja kliseinen, lapsikuorolla maustettu entisen alkoholistin tilitysballadi, mutta siitä paistaa sellainen vilpittömyys, jota ei vain voi vastustaa. Kappaleen tulkitsee pakostakin rokkarin elämää nähneen Frehleyn henkilökohtaiseksi ripittäytymiseksi. Sävellys ja sovituskin ovat levyn parhaat, joten tämän herkistelyn edessä on pakko vain nostaa peukut pystyyn.

Onhan Anomalylla muitakin helt okej -kappaleita. Esimerkiksi alkupuolen Foxy & Free, Outer Space ja Pain in the Neck rokkaavat mukiinmenevästi. Kokonaisuutena platta on kuitenkin aivan liian pitkä ja yllätyksetön, eikä siihen voi olla kuin pettynyt. 20 vuoden jälkeen Acelta olisi odottanut jotain muuta kuin levyllistä yhdentekeviä täytebiisejä.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2009-11-09
Arvostelija : Ilkka Kärrylä

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.