Levyarvostelut

Alberta Cross – Broken Side of Time

Ruotsalaissyntyisen Petter Ericson Stakeen ja Lontoon East Endin kasvatti Terry Wolfersin New Yorkissa perustama Alberta Cross soittaa suurisointista vaihtoehtorockia, jokaa nojaa niin bluesahtavaan americanaan kuin brittiläiseen post-Radiohead-melankoliaan. Stakeen naukuvasti mumiseva ääni vaatii totuttelua, mutta on lopulta yhtyeen Broken Side of Time -debyyttialbumin kestävimpiä elementtejä. Se ankkuroi pompöösiyteen taipuvaiset kappaleet emotionaalisen uskottavalla tavalla. Radiohittihakuisuutta kunnianhimoisemmat sävyt paljastuvat keskivaiheen pitemmissä kappaleissa, mutta poprockiahan tämä näin yleistetysti ilmaistuna kuitenkin on. Kulkevimmista vedoista Atx lienee levyn paras, mutta samalla siitä muistuu mieleen viimeksi brittiläisen The Musicin kohdalla törmäämääni aikuisrockin ja alternativen sekaiseen, hieman vaivaannuttavaan väliinputoaja-aspektiin.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2009-11-30
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.