Peer Günt – Buck the Odds

Yksi suomalaisen rockin (varottavasta käyttämästä sanaa suomirock) peruspilareista on aivan varmasti kouvolalainen Peer Günt. Güntin riffit soivat allekirjoittaneen mankassa samoihin aikoihin kuin Kiss ja W.A.S.P. ensi kertaa, ja tie vuoteen 2009 on ollut pitkä. Klassisesta miehistöstä ei ole jäljellä kuin Timo Nikki, kun bändin sisäiset riidat johtivat kaksikon Kettula-Erkinharju eroon bändistä aiemmin 2000-luvulla. Buck the Oddsilla bassoa soittaa Pete Pohjanniemi ja rumpuja Sakke Koivula.

Buck the Odds on hyvää rockia. Levy ei sisällä turhaa kikkailua, eikä Peer Güntin hengessä sellaista tietenkään sovi odottaakaan. Heti alkuun yllättyy siitä, kuinka vähän varsinkin Erkinharjua bändissä enää kaipaa. Kettulan bassottelu nyt oli aina mitä oli, toki vanha komppikaksikko oli tanakkuudessaan maailman huippua, tosin vain parhaina päivinään. Varsinkin pieleen menneet keikat – ja niitä oli paljon – saivat allekirjoittaneen toivomaan jopa bändin kuoppaamista. Onneksi näin ei tehty, sillä Buck the Odds on vähintään yhtä tiukkaa kamaa kuin vaikkapa vuoden 1987 Good Girls Don’t… Tosiasia on kuitenkin se, että Peer Güntin soundi on aina ollut eniten laulaja-kitaristinsa varassa, biiseistä puhumattakaan.

Timo Nikki on edelleen Suomen ehkä katu-uskottavin rock-kitaristi, todella taitava kepittäjä, ja väittäisin miehen panosta maamme kulttuurielämään jopa voimakkaan aliarvostetuksi. Buutsinkanta alkaa väkisinkin koputtaa lattiaa, kun Nikki laulaa bensan tuoksusta biisissä Red Chevy, katuväkivallasta kappaleessa Blood City tai mustakattoisesta Cadillacista Texas Skyssa. Peer Güntin sanoma on ehdottomasti sama kuin aina ennenkin, rock n’ rollissa on kysymys oluenjuonnista, rasvaisista pihveistä, punaisista hameista, nahkapenkeistä ja koukuttavista riffeistä. Mean King Bee on niin kova biisi, ettei kukaan voi pokerinaamalla väittää sen kalpenevan niin sanotun ”vanhan liiton” Güntin rinnalla.

Lama jyllää, työttömyysluvut kasvavat, välinpitämättömyys on nousemassa kansan ominaispiirteeksi. Kaiken suomalaisen masentavuuden seassa on jotenkin lohdullista huomata, että jotkut ne eivät muutu koskaan. Onneksi.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-10-05
Arvostelija : Ville Kuitunen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.