Pearl Jam – Backspacer

Kovana fanina Pearl Jamin uusi albumi on aina tapaus, jota jaksan odottaa aina yhtä kovalla innolla. Luottomies Brendan O’Brien on palannut takaisin tuottamaan ja tämä Pearl Jamin ensimmäinen oman levylafkan kautta julkaistu albumi. Ensivaikutelma albumista oli, että onpas ukot tehneet suoraviivaisen ja rämäkän albumin.

Backspacerin neljä ensimmäistä raitaa osoittavat, että vanhat sedät jaksavat vielä rokata. Samalla välittyy rentous ja itsevarmuus soitannosta. Bändin omin sanoin, tämä on ensimmäinen albumi, jonka kappaleet harjoiteltiin valmiiksi treenikämpällä ennen studiota. Juuri näitä nopeatempoisia rock-paloja olin pitkään bändiltä kaivannut, silti avausnelikko jättää osittain kylmäksi. Levyn puolivälissä vauhtia hivenen lasketaan. Just Breathe on yhtyeelle tyypillinen hengähdyspala, vaikkakin kappale kumartaa kaikista PJ-raidoista eniten countryn suuntaan.

Backspacerin kappaleiden teemat ovat täydellisesti pureskeltuna bändin omien sitaattien kautta Wikipediassa, poisluettuna bändille tyypillistä balladia Amongst the Wavesia, joka vertauskuvallisesti nousee kuin suuren aallon harjalle. Kappale kumartaa samalla syvään Pearl Jamin menneisyydelle, mutta kuulostaa samalla tuorealta. Onko sen tekstillä Vedderille syvempi merkitys, jota hän ei ole halunnut paljastaa haastatteluissa? Luulen niin, sillä Gossardin säveltämällä raidalla on voimakas tunnelataus. Albumin hienoimpia hetkiä. Seuraavana kuultava Unthought Known on vain köykäisempi painos edellisestä.

TV-mainoksessakin kehuttiin, että Seattelesta jyrähtää jälleen. Supersonic on nimensä kaltainen räminärock, jonka vertaista pitää hakea Spin the Black Circlen aikakaudelta. Molemmilla kappaleilla lauletaan rakkaudesta musiikkiin. Päätöskolmikko latistaa levyä entisestään, pahimmillaan Speed of Sound on silkkaa AOR:ää. Force of Nature onneksi tarjoilee rouhean kitatariffin. Kertosäkeeltään kappale on suorastaan luotaantyöntävä.

Hyvistä hetkistä huolimatta, kokonaisuutena Backspacer jättää onton olon. Oma vaatimustasoni bändin suhteen lienee edelleen liian kova? Tunnetta vahvistaa entisestään aikalaistensa Alice in Chains aivan pistämättömän hieno paluualbumi Black Gives Way to Blue. Miksei Pearl Jam herätä enää samanlaisia tunteita?

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2009-10-26
Arvostelija : Jarkko Veijalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.