Levyarvostelut

Misanthropic – Soulreaver

Ei siinä vielä mitään, että joku nimeää death-metalliyhtyeensä Misanthropiciksi, mutta jos levyn nimi on Soulreaver, ei voi kuin todeta, että ei herran jumala. Kornius on kaikkea muuta kuin kaunista, varsinkin kun ulkoinen kornius kertoo myös sisäisestä korniudesta.

Puritaanisimmallekin death-fanille Misanthropicin yhdentoista biisin räimeen kuuntelu on yhtä tuskaa. Ihmettelen, miten joku voi vielä vuonna 2003 kuvitella olevansa aito ja oikea, koska edustaa ”true-evil-underground”-meininkiä suttuisasti ja takkuisasti toteutetulla musiikilla. Tylsien örinöinöiden, itsetarkoituksellisten teknisten kikkailujen, kliseisten rakenteiden ja huonojen soundien avulla ei pitkälle pötkitä, ei edes treenikämpän viereiseen lähiökapakkaan asti. Ja miksi jokaiselle death-levylle pitää laittaa aina samanlainen akustinen biisi?

Ainoa lohdutus Misanthropicin kohdalla on se, että on sitä vieläkin lahjattomampia death-metallitekeleitä olemassa. Vaikka se uskomattomalta kuulostaakin.

Arvosana : 1/5
Arvostelu julkaistu : 2003-09-09
Arvostelija : Kalle Heino

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.