Levyarvostelut

Target – S.C.O.F.A.G.E.O.N.

Kuinka häilyvä hulluuden ja nerouden raja onkaan. Nyt tuolla veteen piirretyllä viivalla käydään kotimaisen Targetin opastamana. Kyseessä on yhdenmiehen sekametallisoppa, jossa hivenen hevinen kitarakaaos sekä industrial-elektrovaikutteet vatkataan tasaiseksi massaksi.

Aikaan saadusta aineksesta valetaan suunnattoman kokoisia instrumentaalikappaleita, joista vaikuttavin on ensimmäisenä kuultava Fatman and the Mysterious Hovercraft – movement I. Lähes 21 minuutin mittainen progemetalliodysseia on kuin villiintyneen beat-runoilijan jumittunut trippi. Ideat kyllä vakuuttavat, mutta rankkaa karsintaa pitäisi tehdä, jotta lopputulos olisi mielekästä – muillekin kuin itse tekijälle.

Slightly Cubistic Object Floating Above Grayish Existence of Nothingness – kuten albumin nimi kokonaisuudessaan kuuluu – ei ole mikään helppo vuori purettavaksi. Teknisesti paketti on tiivis ja artisti hallitsee lukuisat instrumenttinsa. Näistä aineksista olisi helposti saanut tehtyä vaikka kolme pitkäsoitollista tavaraa, mutta nyt kaikki tungetaan samaan tilaan, jolloin mikään ei tunnu enää miltään.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2009-10-26
Arvostelija : Mika Roth

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.