Levyarvostelut

Mucky Pup – A Boy in a Man´s World + Now

Sukellus ajassa 20-25 vuotta taaksepäin vie aikakoneella allekirjoittaneen yläasteajoille, jolloin metallikärpänen oli iskenyt todenteolla muutama vuosi aiemmin ja tuntui, että kaikki uudet raskaat levyt pitää saada haalittua omaan levykokoelmaan. Siihen aikaan vielä laatu oli varsin hyvää, melkein jokainen alan bändi tuuttasi ilmoille hyvää tavaraa. Näin kävi myös New Jerseystä kotoisin olevan Mucky Pupin kohdalla. Nyt tämä huumorilla höystetyn hardcoremetallin esi-isä julkaisee kyseiset vanhat lätyt uudestaan, eikä kyse ole todellakaan mistään nykyajan metallisesta huutolaulu-hardcoresta, vaan jostain täysin muusta.

Levyt A Boy in a Man´s World (1988) ja Now (1989) olivat Mucky Pupin varhaisinta tuotantoa, paitsi tätä ennen oli tullut debyyttilevy Can´t You Take a Joke? (1987). Kyseisillä albumeilla bändi tuli tietoisuuteen. Se teki myös näiden jälkeen pari levyä ja myöhemmin 90-luvulla yritti todistella olemassa oloaan vielä parilla kokoelmalla, kunnes katosi.

Toisin kuin monen muun vanhan bändin kohdalla, ajanhammas on syönyt yhtyeen hehkua melkoisesti. Se mikä nauratti 20 vuotta sitten, ei enää juurikaan liikauta huulia suuntaan tai toiseen. Nyt Mucky Pupin juttu kuulostaa lähinnä väkinäiseltä vitsiltä. Toisaalta on hienoa palata ajassa taakse ja verestää muistia tämänkin yhtyeen olemassa olosta. Kyllähän musiikissa on edelleen hetkellinen nostalginen hehkunsa, mutta totuuden nimissä se ei kauaa pala.

Mucky Pup teki kappaleensa hieman samaan tapaan kuin esimerkiksi Bloodhound Gang tai Dog Eat Dog, eli ennemmin överiksi kuin vakavasti -asenteella. Tiukimmista ja nopeimmista kohdista mennään vaikkapa S.O.D.:ia läheltä. Soundi oli vain sen verran metallinen, että se olisi voinut kelvata myös suuremmalle yleisölle. Niinpä kuitenkin kävi, ettei Mucky Pup koskaan saavuttanut paikkaansa suurten bändien joukoista, vaan jäi undergroundin suosikiksi.

Nämä molemmat levyt ovat toisiaan hyvinkin lähellä tyylillisesti. A Boy in a Man´s World on yleisilmeeltään kyllä roimasti vaan rennompi tekele ja kappaleiden kirjo moninaisempi. Now edustaa hieman raskaampaa ilmaisua, mutta myös menee liikaa kasvottomaksi jamitteluksi, jota ei kauaa jaksa kuunnella tylsistymättä.

Uudelleenjulkaisu on silti ihan paikallaan ehdottomasti. Uskoisi levykokonaisuuden löytävän tiensä monen vanhan liiton kuuntelijan hyllyyn, nythän tätä saa myös cd-formaatissa, toisin kuin aikoinaan.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2009-11-02
Arvostelija : Petri Klemetti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.