Levyarvostelut

Mustasch – Mustasch

Lokakuussa Skandinaviaa kiertänyt, Suomessakin nähty ruotsalainen stoner-rykmentti Mustasch on toiminut jo lähes 12 vuotta, mutta albumeita ei ole tullut vasta kuin viisi. Väliin mahtuu toki kasa lyhyempiä julkaisuja, kokoelmia ja dvd:tä. Mustasch on kirinyt Suomessa jo siihen pisteeseen, että bändi onkin nähty täällä jo useammalla festarilla ja klubikeikoilla.

Jos Mustasch oli joskus täysiverinen stonerrock-orkesteri, ei se sitä enää ole. Tällä kertaa levy on yllättävänkin laaja-alainen mitä soundiin tulee. Välillä ammennetaan groovaavaa hieman metallipitoisempaa matskua kun taas hetkittäin herkistytään lähes popmaiseen maisemaan.

Biisit rullaavat pääosin mallikelpoisesti ja rivakalla otteella. Loppua kohti levy tosin onnistuu aavistuksen seestymään. Alkupäähän on kuitenkin ladattu sen verran tiukkaa rypistystä että menojalka vipattaa ja pää hytkyy tahdissa ihan huomaamattakin. Kappaleet kuten Heresy Blasphemy, Mine ja vaikkapa The Man the Myth the Wreck pitävät huolen kovasta kyydistä. The Audience Is Listening on tanakkaa suoraviivaista rockia ja jostain kaukaisuudesta se tuo mieleen soitannollisesti hieman yllättäen Lynyrd Skynyrdin. Aiemmasta poiketen Desolate puolestaan yhdistelee kivankuuloisesti folkia ja metallia ja tuo erilaisen lisämausteen soppaan.

Mustasch rokkaa hyvin, levy kestää pitempiaikaista kuunteluakin vallan mainiosti ja kyseessä on ehdottomasti yksi viime vuoden lopun kovimpia rankan rokettirollin levyjä.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2010-01-25
Arvostelija : Petri Klemetti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.