Devil Manmade – Born of Nothing

Tamperelainen thrash-poppoo Devil Manmade on jo herättänyt orastavaa kiinnostusta metallipiireissä, eikä mikään ihme. Viime vuoden lopulla omakustanteena valmistunut esikoislevy Born of Nothing sisältää mojovan annoksen armotonta rässirynkytystä. Yhtyeen soitosta paistaa osaaminen, eikä itse biiseissäkään ole paljoa nokan koputtamista.

Devil Manmaden esikuvia ei tarvitse kauaa arvailla. Metallicat ja Slayerit on kuunneltu tarkkaan, minkä yhtye myös auliisti myöntää. Laulaja, kitaristi ja pääasiallinen biisintekijä J.Caven on ottanut asiakseen parhaiden thrash-perinteiden kunnioittamisen, ja tämä kuuluu muun muassa riffien laadussa. Born of Nothing vyöryttää tärykalvoihin raita toisensa perään nopeaa ja raivokasta kitarointia kirkuvilla sooloilla ja tasapainoisilla soundeilla höystettynä. Omaperäistä? Ei juurikaan. Toimivaa? Totta helvetissä!

Mahtuu tykityksen lomaan toki suvantopaikkojakin. Osassa biiseistä dynamiikkaan kuuluu rauhallisempi väliosa, josta esimerkiksi avausraita To Be nousee komeasti sooloon ja esittelee vielä uuden riffinkin varsin myöhäisessä vaiheessa. Samanlaisia yllättäviä ratkaisuja olisi levylle kaivannut enemmänkin, sillä moni veto jää rakenteeltaan melko suoraviivaiseksi. Metallica-pastissi Winterin hienoa sävellystä olisi voinut kehitellä vieläkin pidemmälle, kuten vaikkapa selkeinä esikuvina toimineissa Sanitariumissa ja Fade to Blackissa. Toisaalta Harmony paisuu jo hieman liian mittavaksi, vaikka upeat kitaraharmoniat ja toiveikas tunnelma pistävätkin yleisilmeeltään kyynisen albumin oivallisesti pakettiin.

Devil Manmaden ainoa heikompi lenkki löytyy mikrofonin takaa. J.Cavenin karjunta kaipaisi enemmän voimaa taakseen, ja puhtaat osuudetkin jäävät hippasen vaisuiksi. Myös englannin ääntämys särähtää välillä korvaan. Tulkintapuolen puutteet saattavat osaltaan vaikuttaa siihen, että laulumelodioista ei jää puoliksikaan niin paljon mieleen kuin riffeistä. Tasaisella levyllä myös tasapaksuus on vaarana, mutta kovin monen biisin kohdalla ei kuunteluväsymys ole ehtinyt vielä iskeä.

Kritiikistä huolimatta näiden mansehevarien killeririffit kantavat todella pitkälle. Mitään progeiluja à la Stam1na ei oikein jää edes kaipaamaan. Esikuvien kunnioittamisessakaan ei ole mitään väärää, mutta eiköhän tällä ryhmällä olisi rahkeita myös astetta omaperäisemmän ilmeen kehittämiseen. Viimeistään sen myötä on paikka maamme metallitaivaalla avoinna.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-10-26
Arvostelija : Ilkka Kärrylä

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.