Rawkfist – Gardens of Elysia
Tummasta metallista on moneksi. Näinä yhdistelyn kultaisina päivinä, kun kaikki on sallittua, törmää välillä mitä ihmeellisimpiin pakkoavioliittoihin. Usein nämä sekasikiöt aiheuttavat vain tuskaa ja murhetta, mutta saksalaisen Rawkfist orkesterin kohdalla tilanne on tyystin toinen.
Alkuasetelma ei tosin liikoja lupaile. Yhtyeen keulilla laulaa vaalea germaanikaunotar Sabine, jonka ääni sekä tyyli ovat sitä tuttua “kovaa & korkealta”-osastoa. Kosketinsoittajan repertuaarista löytyvät tuttujen synien lisäksi myös säkkipillit, nuo saksalaiseen metallitietouteen viime vuosien aikana ilmestyneet uusvanhat soittimet, jotka allekirjoittanut on ehtinyt kirota jo useaan otteeseen alimpaan helvettiin. Tyylille uskollisesti kappaleet rakentuvat tarttuvien melodioiden ympärille, ja kaiken kukkaraksi biisien nimet (The Princess and the Dragon, Through the Night, Holy Flame…) sekä osin myös lyriikat kertaavat kaiken sen mikä on linnanneitometallissa pakollista.
Mutta ei anneta mestauskirveen heilahtaa ennen aikaisesti, sillä Rawkfistilla on kuin onkin ihka omaa annettavaa. Kappaleiden sinfoniset elementit ja Sabinen puhtaan kirkas lauluääni pelaavat mainiosti yhteen ja jopa säkkipillit kuulostavat hetkittäin komeilta, kun niitä ymmärretään käyttää harkitusti. Bändi ymmärtää pienten tekijöiden merkityksen sekä sen, että usein vähemmän on enemmän, asia jota monikaan samoilla apajilla liikkuva orkesteri ei oivalla koskaan.
Joissain biiseissä metallisemmat sävyt nousevat vallalle, toisissa nojataan taas keveämpään suuntaan ja kun kappalejärjestyskin toimii, on Gardens of Elysia kokonaisuutena nautittava. Pari heikompaa siivua olisi voitu tiputtaa kyydistä, eikä pieni lisä persoonallisuuteen varmasti haittaisi, mutta mainiolta tämä kuulostaa jo näinkin. Kyseessä on vasta nuoren yhtyeen toinen pitkäsoitto, joten vastaisuudessa Rawkfistilta voi odottaa vielä entistäkin enemmän.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-10-19
Arvostelija : Mika Roth
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.