Raven, The – One Last Time

The Raven on nimensä puolesta miltei täydellinen yhtye gootahtavan rockmetallin saralle. Tuskinpa Edgar Allan Poe arvasi korppi runoa kirjoittaessaan, että vielä 164 vuotta myöhemmin se innostaisi taiteilijoita yli rajojen. Tällä kertaa The Raven tarkoittaa yhtyettä, jonka ainoa virallinen jäsen, sveitsiläinen Davey Strehler, on seurannut tähteään kuudentoista vuoden iästä saakka. Aivan runon kaltaisiin hyytäviin tunnelmiin viiden biisin mittainen ep ei yllä, mutta One Last Time heijastelee silti jo tietynlaista kypsyyttä, joka saattaa hyvinkin puhjeta vielä kukkaan.

Strehlerin ääni yltää puhtaan lämpimistä sävyistä aina voimakkaaseen huutoon saakka ja vokaalit ovatkin kiekon parhainta antia, sillä itse sävellykset eivät vielä patsaita kaada. Rock ja metalli taipuvat kuten sopii odottaa, samoin sekaan paiskatut elokuvamaiset tunnelmoinnit toimivat. Itse biisit jäävät kuitenkin kauas täydestä potentiaalistaan, kun rohkeus ei riitä uskaliaampiin ratkaisuihin. Avausraita Fireflies saattaisi löytyä hivenen toisessa muodossa joltain HIMin albumilta, eikä päätöksenä kuultava Devil´s Path ole lainkaan hullumpi goottimetallointi.

Ikävä kyllä kumpikaan ei istu mukaan The Ravenin kuvaan. Metallinen Self Denial ja elokuvamaisella tavalla eeppinen nimisiivu nousevat sen sijaan itsensä kuuloisiksi teoksiksi, tätä osastoa soisikin kuultavan vastaisuudessa lisää. Loppupuolen ässäksi varattu Beatles-laina Eleanor Rigy soi sekin hienosti, mutta ei tuo mitään uutta sinänsä hienoon kappaleeseen. Eli lupaavaa mutta paikoin vielä kovin raakilemaista, taisi herra Sthreler päästä hiukan liian aikaisin studioon.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2009-10-26
Arvostelija : Mika Roth

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.