Levyarvostelut

Epäkristus – The Greatest Gift Of Life Is The Awareness Of Death

Lohjalta ponnistava Epäkristus on ehtinyt jo toiseen demoonsa. Yhtyeen historian ensimmäinen demo Sotaa Saatana Sotaa ei ole ilmeisesti kuitenkaan ollut suuremmassa jakelussa ja näin ollen se lienee vain harvojen ja valittujen herkkua. Allekirjoittanut ei kuulu näiden yksinoikeutettujen joukkoon. Toisella demollaan yhtye on jo alkanut kuitenkin levittäytyä ihmisten tietoisuuteen ja on jo alkanut kasvattamaan jonkinlaista mainetta tietyissä piireissä.

The Greatest Gift of Life Is The Awareness of Death menee suoraan black metallin ytimeen. Levyltä löytyy kolme kappaletta suoraviivaista, raakaa, yksinkertaista ja kylmää mustaa metallia. Darkthrone on ollut selkeästi Epäkristuksen poikien suuri innoittaja. Muita black metallin pioneereja tietenkään unohtamatta. Biisit ovat omalla tavallaan tarttuvia ja omaperäisiä, vaikka periaatteessa levy on täynnä black metal -kliseitä. Mutta kukapa kliseistä piittaa, jos musiikki on toimivaa? En minä ainakaan. Äänenlaadultaan demo on hyvin simppeli ja pelkistetty. Luonnollisesti.

Moni tyrmää Epäkristuksen suoralta kädeltä vitsiksi, mitä se ei kuitenkaan ole. Älkää siis tuomitko ennenkuin kuulette tai varsinkinkaan “jos joku jossain joskus sanoi niin”. Kuten kaikesta voi päätellä, niin yhtyeen kakkosdemo on loistava. En osaa sanoa, mitkä orkesterin ambitiot tulevaisuuden suhteen ovat, mutta kansa odottaa ainakin tulevia uusia demoja. Jos ei muuta.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-07-22
Arvostelija : Toni Peltola

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.