Johanna Iivanainen & Eero Koivistoisen yhtye – Kaupungin valot
Suomalaisen jazzin guruihin lukeutuva Eero Koivistoinen on saanut päätökseen Suomalainen-trilogian Kaupungin valot -albumillaan. Suurena ideana on levyillä tuoda jazz lähemmäksi “tavallista” kuluttajaa sovittamalla kotimaisen populaarimusiikin tunnettuja kappaleita jaskaksi. Apunaan Eerolla on jälleen nippu taitavia muusikkoja ja sulavasointinen tulkitsija Johanna Iivanainen.
Olin skeptinen nähdessäni albumin kappalelistan. Juicen, Hectorin ja Pepe Willbergin isoimpia hittejä uudelleen lämmiteltyinä. Kas, kun ei kaupan päälle pyyhitä suruja silmistä? Onneksi ennakkoluuloni on väärässä. Uskomattomasti Juicen umpikulahtaneeseen Syksyn säveleen on onnistuttu puhaltamaan uutta henkeä. Kirjaimellisesti. Koivistoisen saksofoni tuo kappaleelle uuden kevään vai pitäisikö sanoa tässä tapauksessa syksyn? Pepe Willbergin tunnetuksi laulama Aamu on mielestäni yksi maamme kauneimmista rakkauslauluista ja se saa myös arvoisensa kierrätyksen Koivistoisen sovittamana. Sen sijaan Lumi teki enkelin eteiseen saa jäädä edelleen porstuan puolelle. En yksinkertaisesti saa mielestäni tuhansien kaljatuoppien siivittämiä kammottavia karaoketulkintoja.
Kovereista puhuessa helposti unohtuu, että Eero Koivistoinen on kuitenkin säveltänyt puolet albumin kappaleista. Kuten aiemminkin, osa kappaleista on täysin uusia sävellyksiä ja loput uudelleen sovitettuja helmiä Eeron omasta taskusta. Parhaiten omaan korvaani sopii bluesilta haiskahtava Junnu Vainion sepittämä merimieslaulu Tahtoisin tältä mereltä mennä ja heleän kaunis Tuutulaulu.
Tunnelmallisen ja suhteellisen helpon jazz-tulkinnan ystäville tämä albumi varmasti uppoaa. Varsinkin Emma Salokosken ystävien on viimein syytä tutustua myös Iivanaisen tuotantoon. Johanna on upea tulkitsija ja Koivistoisen tyylikkäät sovitukset tukeva hienosti hänen kaunista äänialaansa.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-10-19
Arvostelija : Jarkko Veijalainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.