Metallica – St. Anger
Suoraan asiaan, koska asiasta kiinnostuneet tietänevät Metallican uudesta St. Anger-levystä jo lähes kaiken.
Single sisältää uusimmalta St. Anger -albumilta samannimisen kappaleen lisäksi kolme Ramones-coveria ja St. Anger -videon.
Nimikkokappale on 7 minuutin mitassaan sellainen, ettei sitä juurikaan valtavirtaradioissa soitella. Ensimmäinen suuri plussa kappaleessa on äänityksen laatu. Alun jämäkkä kitarariffi aiheuttaa samaan aikaan rumpujen pelleissä resonointia. Tälläiset soundit luovat uskomattoman dynamiikan ja elävyyden kappaleeseen (kuten kokopitkään albumiinkin) ja vastaavanlaisia kuulisi mielellään muidenkin bändien levyillä. Jos omistat kuulokkeet, suosittelen levyn kuuntelua niiden kautta.
Kappale yhdistelee sävellyksenä räyhäämistä ja hieman Red Hot Chili Peppers -tyylistä hitaampaa laulua. Vaikka rohkeimmat ovat väittäneet laulun olevan countryä tai nu-metallia, pidän itse laulusovitusta sävellykseen istuvana ja todisteena musiikillisesta vapaudesta.
Todellisen nopean riffivaihteen osuessa silmään tämä kappale jyrää ja rauhoittuu sopivasti, laulun paljastuessa ajoittain enemmän. Rummut ansaitsevat näinä löysien löyntien päivinä erityisen suuren kiitoksen. Kovat ja napakat iskut kunniaan!
Commandos, Today your love, tomorrow the world ja Now I wanna sniff some glue ovat kaikki melko suoria lainoja Ramonesilta. Kappaleet on äänitetty Rob Zombien kokoamalle Ramones -tribuutille suunnatuissa harjoituksissa. Ne eivät poikkea alkuperäisistä hirveästi, vaikka tietysti “Metallica”-soundeja niihin on haettu. Silti etenkin Commandos on onnistunut.
St. Anger -video on kuvattu San Quentinin vankilassa Californiassa. Siihen on yhdistetty niin live-soitantaa kuin vankien menneisyydestä kertovaa tarinaa siitä, kuinka he ovat vankilaan joutuneet. Jälkimmäinen osuus on mielestäni videon suurin ongelma. Kyllähän livenä soittamista katselisi ihan mielellään, mutta sitten pitäisi vielä ruveta sentimentaaliseksi. Takautumat on kuvattu vankien kohtaloa säälien ja romantisoiden. Asenne “kyllä nämä miehet ovat miehiä” paistaa läpi. Itse yhtye soittaa hieman päälleliimatun oloisesti kokopitkällä olleeseen dvd:hen verrattuna.
Arvosana tulee lähinnä itse nimikkokappaleesta, sillä coverit eivät sitä hetkauta ja videosta on vaikea on antaa minkäänlaista arvosanaa.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-07-21
Arvostelija : Juha Kähkönen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.