Levyarvostelut

Kaspar – Kaspar

Kaspar Hauser oli 1800-luvun kuuluisa löytölapsi, jonka tragedia on innoittanut monia taiteilijoita. Tuorein lisäys luetteloon on John McGregorin sekä Mikael ja Tuomas Hakkaraisen muodostama Kaspar. Pehmeää ja sävykästä folkia soittava trio on saanut vetoapua tuottajana toimineelta Malcolm Burniltä. Kaikesta kuulee, että ammattilaiset ovat asialla. Albumin reilut neljäkymmentä minuuttia kuluvat kuin siivillä. Lauluharmoniat soljuvat vaivattomasti, ja eloisa rumputyöskentely pitää kappaleet liikkeessä. Akustinen sointi lämmittää kuin takkatulen loimu, mutta jotain puuttuu. Albumi kaipaisi edes pieniä nirhaumia rikkomaan virheettömän idyllin. Nyt sen kohokohdaksi jää rohkeammin irrotteleva ja mukaansa tempaava avausraita Down the Hill.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2009-10-26
Arvostelija : Jukka Kastinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.