Human Demise / Worth the Pain – Split
Taaskin mainiota kotimaista raskaamman laidan hardcorea. Vaikka olen lappeenrantalaiseen Worth the Painiin aikaisemmin kyllä törmännyt, ovat tarkemmat kuulohavainnot jääneet jostain syystä suorittamatta. Tämän splitin kaksi kappaletta ovat kuitenkin hyvinkin asiallista myllytystä ja varsinkin ensin kuultavan keskitemporiffittelystä napakan breakdownin kautta yllärilopetukseen kulkeva The Obsessed vakuuttaa. Faithless Followerissa isketään sitten reippaampi, joskin hieman tavanomaisempi thrash-vaihde silmään.
Toisella puolella Agony Anxiety Acceptance -otsakkeen alla runnova hollantilainen Human Demise on vähän kuin hardcoreversio Obituarysta. Ilmaisu on kyllä sopivan rujoa, varsinkin vokaaliensa puolesta, mutta riffipuolella ollaan suhteellisen mielikuvituksettomia. Pääasiallisesti ihan ok tapaus tämäkin, joskin olen kuullut death metallia ja hardcorea naitettavan yhteen huomattavasti mielekkäämminkin.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2009-10-26
Arvostelija : Tom Sundberg
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]