Unholy – New Life Behind Closed Eyes
Nämä Jenkkijannut eivät ilmeisesti huomanneet katsoa esimerkiksi Metal Archivesista, onko bändille valittava nimi jo käytössä. Suomalaisesta vanhasta doom metal -jyrästä ei ole siis kyse. Tämä Unholy yhdistelee ihan toimivasti Panteran raskauden ja äijäriffittelyn sekä The Hauntedille ominaisen modernimman koulun huutoörinävokaalit ja hieman nykivähköt kitarakuviot. Myös Slayer tulee ajoittain hyvinkin helposti mieleen. Siinä on Unholyn ulosanti lyhyesti sanottuna. Todettakoon vielä päälle, että tämä bändin toinen albumi onkin varsin kuunneltavaa mäiskettä. Miinuspuolena kuitenkin mainittakoon, että yli kaiken mahdollisen kolahtavat huippukohdat loistavat poissaolollaan. Läheltä liippaa esimerkiksi kappaleessa Into the Flesh of Another.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2009-09-11
Arvostelija : Petri Klemetti
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.