Levyarvostelut

Burnt by the Sun – Heart of Darkness

Relapse– ja Hydra Head -yhtiöiden käsitys metalcoresta on aina poikennut niin keski-ikäistyneen hupparikansan Integrity-palvonnasta kuin MTV-teinien Killswitch Engage -ihquilusta. Trendien ja konventioiden ulkopuolella operoivat bändit kuten Botch, Converge ja Coalesce edustavat metal/hardcore-fuusion kimurantimpaa, ehdottomampaa laitaa. Samaa sakkia on myös pitkältä levytystauolta palaava newjerseyläisjyrä Burnt by the Sun.

Burnt by the Sun saavutti uransa taiteellisen huipun vuoden 2003 The Perfect Is the Enemy of Goodilla, jonka jälkeen yhtyeen kaksi avainhenkilöa, vokalisti Mike Olender ja miljoonan projektin rumpuhirmu Dave Witte lähtivät bändistä. Käytännössä bändi hajosi, vaikka muilla jäsenillä taisi olla jotain yritystä jatkaa. Pari vuotta sitten, kun riidat oli selvitetty ja jengi jälleen koossa, yhtye rupesi suunnittelemaan kolmatta, viimeistä levyään. Se on nyt tässä, ja jos se ei suoranaisesti ole yhtyeen paras, niin ainakaan se ei aikaisemmille tuotoksille häviä.

Heart of Darkness jatkaa pitkälti siitä mihin jäätiin viimeksi. Musiikki on matalavireisellä maansiirtosoundilla tehostettua grindcoren, death metallin ja hardcoren saumatonta yhteisvyörytystä. Kappaleissa vältetään sävellyksellisessä mielessä suorinta reittiä, mikä ei kuitenkaan vähennä musiikillisen turpasaunan jyrkkyyttä. Tällä kertaa bändin ilmaisu on jopa tinkimättömämpää ja kiteytetympää. Ei turhia introja ja outroja. Ei tarpeetonta kikkailua. Ei puhtaita lauluja. Nyanssit on tosin upotettu kokonaisuuteen niin ovelasti että ne erottuvat vasta muutaman kuuntelukerran jälkeen. Ensimmäiset pyöräytykset jättänevät siksi hieman puuduttavan vaikutelman.

Levyllä on toki ihan selkeitäkin painopisteiden vaihteluita. Blast-beat-voittoinen Beacon edustaa hurjinta kaahailua ja viiden minuutin rajan ylittävä Rust/Future Primitive junnaa tunnelmallisimmin. Löytyypä levyltä lähes edellislevyn Forlanin nerokkuuteen yltävä ässäveto, hallinnasta riistäytyneen luotijunan lailla kulkeva There Will Be Blood, joka sanoituksellisestikin on metallikovistelua parhaimmasta päästä. Ei Heart of Darkness sentään mikään mestariteos sävellyksellisesti ole, mutta silloinkin kuin kappale ei täysin ytimeen osu, voi ihailla bändin soitannollista osaamista. Mm. Human Remainsissä, Discordance Axisissa ja nyttemmin pääasiallisesti Municipal Wastessa paukuttava Witte on modernin metallin taitavimpia rumpaleita ja Olenderin ärjyntä on sävykkäämpää kuin monen muun hardcorevokalistin. Sama pätee miehen kynäilemiin lyriikkoihin.

Burnt by the Soundin yhteiskuntakriittiset tekstit ovat aina sisältäneet keskivertomöykkäbändiä skarpimpaa huomiointia, mutta erityisesti tällä kertaa sanoituksiin kannattaa kiinnittää huomiota. Heart of Darknessin aiheet eivät sinänsä ole kovinkaan poikkeuksellisia: USA:n ja Lähi-idän välinen vastakkainasettelu (Goliath), taloudellinen kriisi (F-Unit), kulutuksen kautta luotu/kadotettu identiteetti (Beacon), TV suurena huijauksena (Cardiff Giant) etc. Tapa millä niitä käsitellään sen sijaan on varsin mielenkiintoinen. Albumin nimi ei sattumalta ole sama kuin viime vuosisadan alussa julkaistulla Joseph Conradin kirjalla. Siis se, jonka pohjalta sittemmin tehtiin elokuva Ilmestyskirja. Nyt. Kirja toimii teemallisena kehyksenä albumille, ja siitä on jopa poimittu suoria lainauksia. Olender näkee Conradin tavoin hyvin vähän eroa barbarian ja sivilisaation välillä, eikä minkäänlaista edistystä oikeastaan ole tapahtunut.

A stake in the cradle of civilization
at the expense of civilization itself.
An objective for decades finally achieved.
Two hundred years of progress back to the savage mind.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-08-26
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.