Teflon Brothers – T

Yksi asia, joka suomiräpistä tekee monesti kuunneltavaa ja mielenkiintoista, on genressä välähdyksittäin esiintyvä erinomainen kulttuurillinen adaptaatio. Rapmusiikki on syntyisin niin erilaisesta kulttuuriympäristöstä, jollaista Suomesta ei löydy eikä ole koskaan löytynytkään, että aiheellinen pelko olisi tuon afrikkalais-amerikkalaisen betonighettomusiikin soveltuvuudesta suomalaiseen puutarhalähiökulttuuriin. Mutta niin vain se istuu, levy levyltä paremmin.

Amerikkalaisen rapin kestoteemoja ovat muun muassa kaduilla hengissä selviäminen, huumeongelmat, rikollisuus, varattomuus, rasismi, fried chicken. Suomessa on toimeentulotuki, alkoholi, pillerit, nakkikioskitappelut. (Toki se bling bling siellä Yhdysvaltain toisella rannikolla, mutta sille onkin sitten vaikeampi löytää vastinetta kotimaasta.) Teflon Brothersin T on taas yksi esimerkki siitä hienosta tematiikasta, jolla tavalla mekin täällä pohjoisessa, kaukana NYC:stä, voimme nauttia puhemusiikin autuaasta ja mukaansatempaavasta virrasta.

Teflon Brothers on ehkä pääkaupungin tämän hetken kuumimman osaajakatraan yhteislätty: mukana on aina ylistetty Pyhimys, viimeistään viime vuonna ilmestyneellä PL LP:llä pankin räjäyttänyt Heikki Kuula sekä samoista piireistä tuttu, vielä soololevytön Voli. T on siis jonkinlainen teemalevy, joka kertoo muun muassa suloisen kotikutoisesta pikkurikollisuudesta, Malminkartanosta ja räplaiffista helsinkiläislähiön tyyliin.

T lähtee käyntiin kahdella erinomaisella raidalla. Ensin on Viimeinen puritaani, jolla vierailee hieman yllättävästi 2pac, ja kakkosraitana kuullaan hienon videonkin saanut velanperintäanthem Vexi on velkaa, joka on ns. instant classic. Heikki Kuulan biitti on fantastinen, paras musiikillinen anti koko levyllä – mikä kyllä ehkä hieman ikävästikin alleviivaa tämän jälkeen tulevia biittejä, jotka ovat tasoltaan varsin vaihtelevia. Oikeastaan seuraavaksi T:n valtaakin omituinen halvankuuloisten elektronisten rytmien kavalkadi, jonka antikliimaksi on levyn loppupuolen 2Unlimited-tason europopviritys In Tolu (tuottajanaan Bleakk). Toisaalta, In Tolu on myös sanomaltaan sen verran huikea, että pöljä tausta sopii siihen jotenkin perverssillä tavalla. Vai mitä voikaan sanoa biisistä, jossa lauletaan kertosäkeessä autotunen vahvistamana tuosta jalosta “juomasta” “Tolu Tolu, missä sä oot olu”?

Levyn lopulla on vielä muutama perinteisempi raptausta (esimerkiksi erinomainen Kuulan Sä et voi mennä kotiin), kuin alleviivaamassa levyn outoa sekoitusta elektronisia ja perinteisempiä samplebiittejä.

Voli on trion heikoin lenkki ja hänen riimeissään olisi eniten viilaamista. Pyhimys osoittaa yhä olevansa sama mies, maan kovimpia räppäreitä kaikilla tasoilla; hieman ehkä jotain saattaa hiertää Pyhimyksen omintakeinen sanojen painotus ja syljen pärskintä, mutta silti. Heikki Kuula, Hakaniemen Tommi Läntinen, laulaa luikauttaa muutamat kertsit (Ujo darra -nimisen laulun “muistojen Malminkartano” -luritus etunenässä) omalla, ei aina niin nuotilleen osuvalla tyylillään.

Kaiken kaikkiaan T on hauska kokonaisuus helsinkiläisten häviäjien maailmasta, teemalevy, jollaisten tekeminen on varmasti miellyttävää ja joiden kuunteleminen hauskaa ja vähemmän kuolemanvakavaa. Tuskin tämä sentään suureksi klassikoksi jää, kuten teemalevyt harvoin, mutta se on hyvä esimerkki ja muistutus vitaalista pääkaupunkilaisesta alakulttuurista.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-09-14
Arvostelija : Perttu Kantonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.