Snail – Blood

Päihteet ja paha elämä ovat tuhonneet monen rokkibändin uran. Jenkkiläisen Snailin kohdalla tämä tapahtui poikkeuksellisen aikaisin, sillä bändi hajosi jo ensimmäisen levyn jälkeen. Toisesta albumista oli demotukset valmiina, mutta ne hävisivät kosteilla reissuilla. Nyt, 15 vuotta hajoamisen jälkeen, yhteenpalanneen yhtyeen kadonnut kakkosalbumi on nähnyt päivänvalon.

Snailin narisevista ja surisevista kitaroista lähtee omintakeinen yhdistelmä stoneria, doomia ja psykedeliaa. Raskasta ja hidastempoista matelua koristaa puhdas ja välinpitämätön laulu, jossa kuuluu vahvasti grunge-vaikutteita. Selkeimmin Mark Johnsonin äänessä kuuluu Queen of the Stone Age, mutta myös Alice in Chainsin Layne Staley on selkeästi vaikuttanut miehen ulosantiin. Jumittelevan grooven ja synkeänä huokailevan laulun liitto on erittäin vaikuttava. Poikkeuksellisen upeasti onnistuneet soundit ovat piisteenä iin päällä.

Snailin rouhea poljento ei ole mitään ennenkuulematonta. Lukuisten vaikuttajien, kuten vaikka Sleepin ja Fu Manchun jäljet ovat selkeästi esillä. Vähäeleinen, mutta vivahteikas soitto toimii silti loistavasti, ja mukana on paljon omaakin. Levy on siinämäärin moniulotteinen, että tästä luulisi löytyvän iloa niin grungen, stonerin kuin perinteisenkin doomin ystäville.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-08-25
Arvostelija : Matti Pitkänen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.