Metuja – Enimmäkseen harmiton

Kuuluisi varmaan sanoa, että Metujassa, Metuissa, öh, Metuja-orkesterin musiikissa kuuluu tausta Klamydian kanssa. Se olisi kuitenkin vähän valhettelua, koska laulaja ja nokkaukko “Metu” eli Kari Bondén erotettiin bändistä jo 90-luvun alussa. Tuolloin 1992 syntyi myös Metuja, joka on Klamydiaan verrattuna vakavampi, melankolisempi ja aikuisempi. Eikä Klamydia sitä paitsi ole mikään paras vertailukohta. Jotain samaa sen sijaan on vaikkapa Julmassa puutarhassa ja Traumoissa.

Arkista ja ihmisläheistä suomirock-hardrock-kaljarock-möyrintää, jolle löytyy aina diggaajansa. Luultavasti ne samat, jotka diggaavat Los Bastardos Finlandesesista. Laulajan äänestä on sanottava sen verran, että vaikka laulu alkuun kuulostaa menevän väkinäisen alhaalta ja väliin vähän nuotin vierestäkin, niin jotain korvaa miellyttävää tuossa kummallisessa ärinässä ja möykäilyssä silti on.

Lajissaan Metuja on ehdottomasti enemmän kuin kakkosen arvoinen, mutta rehellinen kriitikko ei voi rankata korkealle sellaista, mitä ei itse kuuntelisi (paitsi albumin sympaattista nimibiisiä kenties). Äh, narrasin, voipas. Mutta kolmoskastissa on sitten jo monta kokonaisuutena parempaa albumia.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2009-09-21
Arvostelija : Emilia Kukkala

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.