Levyarvostelut

Sami Kukka – Menen veteen

Menen veteen on Sami Kukan neljäs pitkäsoitto, kolmas 2000-luvulla. Debyyttinsä laulaja-lauluntekijä julkaisi jo 80-luvun loppupuolella. Pitkästä aikavälistä huolimatta uutukaisen tunnistaa helposti esikoisen sukulaiseksi. Hienovaraista ja harkitusti tulkittua folkia sävyttävät muutamat vierailijat, jotka rikastuttavat levyn äänimaailmaa. Merkittävin näistä lienee Múm-yhtyeestä tuttu Samuli Kosminen, joka on myös tuottanut albumin.

Menen veteen on pohdiskeleva kokonaisuus. Luonnosta kuvastonsa ammentavat tekstit muistuttavat kesästä, mutta laulujen melankolinen pohjavire vie tunnelman lähemmäs syksyn kirpeitä iltoja. Levyltä välittyy elämisen riemun lisäksi yksinäisyys ja luopumisen tuska. Avainasemassa on Kukan laulu, jolle on varattu runsaasti tilaa. Jo harmaantuneen herran tulkinta ei ole aivan yhtä kiihkeää kuin kaksikymmentä vuotta sitten, mutta eläytyminen on yhä vahvaa. Kukka onnistuu välittämään sen tärkeimmän – tunteen.

Vähäeleisyydestä huolimatta albumi on upottava kokemus. Jouhikko, viulu, perkussiot ja huilu takaavat sen, että kappaleet eivät sisällä vain kitaran näppäilyä. Hiljaisesta luonteestaan huolimatta levyltä löytyy dynamiikkaa, jonka ansiosta kohokohdat saavat ansaitsemansa korostuksen. Näiden hienovaraisten, mutta selkeiden nyanssien ansiosta levy välttää nuotiomusiikiksi leimautumisen.

Harras kokonaisuus ei kestä aivan koko albumin mittaa. Alkupuolen herkkupalat, joista mainittakoon Huijari ja Vieraantuminen, saavat loppupuolella seuraa tylsemmistä tekeleistä. Toisaalta ilman Valkovuokot ja Kun kesä on -kappaleiden kepeyttä albumi saattaisi vaikuttaa raskassoutuiselta. Kaikelle on siis paikkansa, myös kesäpäivien huolettomuudelle. Ja ennen kaikkea Sami Kukan uudelle tulemiselle.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-09-04
Arvostelija : Jukka Kastinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.