Arkaea – Years in the Darkness
Ei ehkä yllättävää, että Arkaean debyyttialbumi Years in the Darkness kuulostaa paikoitellen melkoisesti Fear Factorylta, bändin biisinkirjoittajina kun toimivat FF:n Christian Olde Wolbers ja Raymond Herrera. Tämän kaksikon lisäksi bändistä löytyy kaksi Threat Signal –miestä, vokalisti Jon Howard ja basisti Pat Kavanagh. Toki FF-soundista otetaan sivuaskeleitakin reippaasti, mutta kokonaisuus jää kyllä silti vähän projektiluontoisen kuuloiseksi. Ilmeisesti riittävän hyviä biisiraakileita on vain tullut liikaa ja jotenkin niitä on haluttu kuitenkin jatkojalostaa. Kyseessä on kuitenkin hyvän kuuloinen moderni metallilevy, jossa kaikki yksittäiset elementit hipovat täydellisyyttä, ei tällä kuitenkaan mihinkään isoihin saappaisiin astuta millään. Hyvä levy, jota kuuntelee ihan mielellään, jos tulee tarve kaivaa jotain kivaa modernia mäiskettä.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2009-09-02
Arvostelija : Tero Kallio
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]