Totalt Jävla Mörker – Söndra & Härska
Totalt Jävla Mörker räjäyttää genrepankin ovet vihoviimeisesti sijoiltaan. Neljännellä albumillaan yhtye ottaa omakseen niin vihmovan black metallin kuin maalailevan post-hardcorenkin. Pimeys, ahdistus ja vihamielisyys ovat muuttaneet hieman muotoaan mutta painavat vieläkin päälle vailla vapautusta, veljeyttä saatikka tasa-arvoa.
Kahden laulajan crust-ryöpytykseen pohjaava rupisuus maistuu edelleen varsin itseltään, ruotsalaiselta laatutuotteelta. Sen kylkeen nousseet kasvaimet antavat oman varsin hämmentävän panoksensa pimeyden voimille. Albumi on musiikillisesti laaja ja monipuolinen. Totalt Jävla Mörker yrittää toden teolla ylittää itsensä ja se kuuluu avoimena riidanhaastamisena genrerajoja kohtaan. Varsinkin albumin loppupäästä löytyvät ilmavat sävelet sotkevat pakkaa tehokkaasti mutta aivan täysin kiinni kontekstissa ei enää pysytä. Sekopäisyytensä yhtye kuitenkin säilyttää viimeiseen asti.
Rosoinen äänimaisema pitää yhtyeen kiinni tässä maailmassa ja omissa juurissaan. Mullan haju ja veren maku eivät jätä rauhaan ja näin kuuluukin olla – Totalt Jävla Mörker on yhä itsensä näköinen. Albumilta kuuluu selkeästi soittajien raivokas paneutuminen ja se nostaa huomattavasti kuuntelukokemuksen arvoa. Yhtye kokeilee mutta sitä kautta löytyy vielä muutamia harha-askelia ja päättämättömiä juonia. Söndrä & Härska ei ole tasapainoinen – onko se lopulta hyvä vai huono asia, jokainen päättäköön omilla korvillaan.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2009-06-29
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]