Adamantra – Revival
Helsinkiläinen Adamantra debytoi nyt albumimitassa. Parin vuoden takainen kolmibiisinen For Ever -single vakuutti kuulijat kautta linjan taitavalla operoinnillaan. Myös noin vuoden takainen ainoastaan medioille lähetetty kahden biisin promo enteili erittäin lupaavaa tulevaa pitkäsoittolevyä. Levyn julkaisee uusi kotimainen levy-yhtiö – vaikutusvaltaisista tekijöistä koostuva Sound of Finland ja sen alalafka Poison Pill.
Adamantra ei ole mikään uusi tuttavuus Suomen bändikartalla, mitä tulee soittajiin. Bändin jäsenten katalogista kun löytyy ennestään jo mainetta niittäneitä kokoonpanoja joista mainittakoon päällimmäisinä Throne of Chaos, Olympos Mons ja Bride Adorned. Adamantra on kuitenkin täysin riippumaton ja oma kokoonpano, jolta voinee odottaa myös tulevaisuudessa taidokasta ja kuunteluystävällistä kestävää instrumenttien käsittelyä. Progressiivinen kitaravoittoinen metalli on ollut viimeaikoihin asti jonkinlainen mörkö, mutta aivan äsken tämän tyylinen kama on kasvattanut kovasti suosiotaan. Myös bändejä on alkanut ilmestyä kasvavaa vauhtia.
Revival pitää sisällään perinteisen albumimitallisen eli pilkkua vajaa 45 minuuttia ja yhdeksän kappaletta muhkeaa soitantaa ja vikkeläsormista progressiivista metallia, jossa pysytään enemmän perinteisemmän heavyn linjoilla kuin voimasointumetallin puolella, vaikka sitäkin kuullaan etenkin levyn päättävässä Ungiven-kappaleessa. Lähimmät musiikilliset hengenheimolaiset voisivat hyvinkin olla vaikkapa Symphony X ja miksei myös itse maestro Dream Theater. Eikä Adamantrakaan pihtaile taidokkaita biisi-ideoitaan sekä ammattimaisuutta soittajina.
Levy alkaa erittäin raskaasti asennemetallimaisella riffittelyllä ja biisillä nimeltään Shattered, joka jo hetken päästä on täydessä liekissä antamaan kuvan siitä mitä tuleman pitää. Seuraavana kuultava Beyond Disillusions lyö vaan lisää vettä myllyyn. Vaikka levyllä harrastetaan ahkerasti sooloja ja tiluttavia kuvioita, eivät ne mene härskisti yli äyräidensä, vaan musiikki pysyy tasapainossa, eikä mikään osa syöksy liiaksi toisen osan päälle.
Vaikka levyä kuuntelee kuinka monta kertaa tahansa, siitä ei valitettavasti saa nousemaan montaa kappaletta mestarisarjaan asti, vaan kipaleet ovat suurimmaksi osaksi taidokkaasti soitettuja joskin hieman liian värittömiä, hajuttomia ja mauttomia tapauksia. Vielä kun biisinkirjoituspuoli parantuu, niin kuuntelija palaa varmasti bändin levyihin tiuhempaan tahtiin. Onneksi kuitenkin vahvasti kasarihenkinen singleksikin valittu In Triumph sekä balladiosaston Blessed erottuvat joukosta edukseen. Bändi on kuitenkin eniten oma itsensä voimakkaissa keskitempolla lyövissä hevittelyissä.
Adamantran tulevaisuudesta voi odottaa mitä vaan. Bändi voi jatkaa nykyistä tietään hamaan loppuun asti tai kasvaa myös hyvinä biisinkirjoittajina luoden unohtumattomampia kappaleita ja saada aikaan kykyjensä puolesta joskus jopa kansainvälisen läpimurron, vaikkakin siihen on vielä kotvasti matkaa. Revival on erittäin lupaava debyytti, josta on hyvä jatkaa eteenpäin.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2009-06-02
Arvostelija : Petri Klemetti
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.