Moss – Tombs of the Blind Drugged
Brittiläisen Mossin Tombs of the Blind Druggedin cd-versio sisältää niin alkuperäisen Tombs of the Blind Drugged -vinyyli-ep:n kuin myös vastaavasti hieman aiemmin julkaistun Eternal Return -ep:n vahvistettuna vielä Mossin puoliskolla Monarchin kanssa julkaistulta splittiseiskalta. Promon mukana seuraavan liitteen mukaan ”occult horror doomia” soittava yhtye ei kuitenkaan levy-yhtiöstäkään huolimatta keskity mihinkäään Electric Wizard -kloonaamiseen, vaan tyyli on vähemmän yllättäen ääriraskasta sludgea.
Soundiensa puolelta levy on juuri niin sopiva kuin vain voi kuvitella tämän tyyliselle yhtyeelle. Tunkkaisehko, kuin maan alta nouseva äänivalli osuu kuulijaansa hiljalleen romahtavan pilvenpiirtäjän voimalla ja sopivasti hieman muiden soittimien taakse hautautuva laulu on juuri niin tuskaisen kuuloista kuin sopii odottaakin. Materiaalilta ei toki edes uskalla odottaa suurempaa monipuolisuutta, eikä sitä kyllä osaa kaivatakaan. Pääasiassa Moss liikkuukiin vain tuskallisen hitaiden riffiensä parissa, joskus lipsahtaen likipitäen droneksi surisevan feedbackin vallatessa enemmän alaa. Neljästä kappaleesta ainoastaan nimibiisissä kuullaan poikkeavia elementtejä, kun kappalee laantuu puolivälin tienoilla sähköurkujen vetämäksi surumarssiksi, basson suristessa uhkaavasti taustalla. Mitään rokkaavuutta tältä yhtyeeltä on kuitenkin aivan turha odottaa.
Biisimateriaalin puolesta levy onnistuu kuitenkin vakuuttamaan ainoastaan kahden ensimmäisen kappaleen verran. Kolmosbiisi Eternal Returniin ehdittäessä Mossin eteneminestä tuntuu jo hyytyneen parhain voima, viimeisen, Dischargelta lainatun Maimed And Slaughteredin luodessa vaikutelmaa lähinnä lonkkansa murtaneen vanhuksen epätoivoisesta ja päämäärättömästä ryömimisestä mihin tahansa turvapaikkaan. Alkupuolen biisien takia Tombs of the Blind Drugged on kuitenkin vähintään tutusmiskelpoinen julkaisu.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2009-06-18
Arvostelija : Jukka Jääskeläinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]