NOFX – Coaster
Onko 90-luvun skatepunk kuollut? Ei ole. San Franciscosta Yhdysvalloista kotoisin oleva NOFX eli kulta-aikaansa juuri noihin aikoihin, ensin rullalautailupiireissä ja sitten kaiken kansan markkinoilla. 90-luvun puolivälissä länsimaiden yli pyyhkäisi hetkellinen melodisen punk rockin aalto, jonka seurauksena bändit kuten Offspring, Green Day, Pennywise, Millencolin ja NOFX tulivat tunnetuiksi, tekivät muutaman levyn ja katosivat – ainakin otsikoista. Moni bändi, myös NOFX, on jatkanut toimintaansa kaikessa hiljaisuudessa suurelta yleisöltä piilossa tämänkin jälkeen.
NOFX on toiminut jo 25 pitkää vuotta ja punkki raikaa edelleen vanhaan malliin, eikä isommin väsymisen oireita ole havaittavissa. Se raikaa oikeastaan liiankin paljon samaan malliin kuin vaikkapa kolmetoista vuotta sitten albumilla Heavy Petting Zoo, jolla bändi tuli tunnetuksi etenkin Suomessa. NOFX on tehnyt levyjä silti tasaisin väliajoin tuonkin jälkeen ja Coaster onkin jo ryhmän yhdestoista studioalbumi.
Coaster edustaa NOFX:ia tyypillisimmillään. Oikeastaan bändin soundiin on tullut todella vähän uutta matkan varrella. Kappaleet ovat nytkin nopeita pyrähdyksiä, joissa huomio keskittyy mukaansatempaaviin melodiakulkuihin ja tietysti myös bändin kantaaottaviin sanoituksiin. Tälläkin kertaa NOFX puuttuu muiden muassa poliittisiin epäkohtiin, huumeidenkäyttöön, uskontoihin ja lesboihin.
Levy lähtee liikkeelle erittäin reippaasti kappaleella We Called It America, joka onkin nostettu esiin tämän levyn markkinoinnissa. Muitakin kiinnekohtia löytyy. Ehkäpä levyn kovin oma suosikki on loppupuolelta löytyvä polveilevan koukuttava jammailumainen tarttuvan kitaramelodian sisältämä Best God in Show. NOFX:ää tavallisimmillaan ovat nopeat ja tarttuvat biisit. Niitä on nytkin mukana ja voisi mainita esimerkkinä vaikkapa toimivat nimet kuten Blasphemy (The Victimless Crime) ja päätösraidan One Million Coasters. Levylle hyviä kiinnekohtia on ripoteltu sopivan väliajoin, näin myös seesteisemmät biisit eivät tunnu niin tylsiltä kuin siinä tapauksessa, että ne olisivat kaikki putkeen.
Coaster ei tarjoa varsinaisesti mitään uutta punkin auringon alle, mutta se muistuttaa bändin olemassa olosta ja siitä, että NOFX on edelleen eloisa. Levy on hyvää räimettä, ja sitä kuuntelee mielellään hetken jos toisenkin.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2009-05-18
Arvostelija : Petri Klemetti
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.