Truckfighters – Mania
Ruotsalaisen stoner-retkueen Truckfightersin möyrintä on kiinnostunut alusta lähtien. Debyytti Gravity X oli suoraviivaista Kyuss-kopiointia. Toisella levyllään Phi:llä kokeiltiin muun muassa jousisovituksia. Albumi oli kuitenkin kokonaisuutena linjaton. Kolmas kertaa toden sanoo. Mania rokkaa alkutahdeista lähtien timanttisena kokonaisuutena mehukkaita riffejä, myörivää bassoa, raskasta kitaravallia ja filli-rikasta rumpalointia. Ryhmän soitossa on myös sitä kuuluisaa groovia, josta niin monet bändit näinä päivinä tavoittavat vain unelmissaan.
Avausraidan Last Curfewn utuisesta tunnelmasta tulee mieleen Tool, kunnes säröpedaalit isketään pohjaan ja huumaava kitaravalli soi tutusti korvissa. Truckfightersin tavaramerkki ei ole kadonnut, vaan se on jalostunut entisestään tällä albumilla. Monte Gargano on Fu Manchulta haiskahtava sinkkuraita. The New High puolestaan lähtee whitezombimaisella riffimonsterilla, jota ei ole kuultu vuosiin. Jo tämän takia lätty kannattaa hankkia. Edes 13 minuuttinen Majestic ei kuulosta pitkäveteiseltä, vaan nimensä veroiselta kokonaisjärkäleeltä, joka kehittyy maltillisesti loppuaan kohden.
Levyn jälkimmäinen puolisko on yllättävä. Kepeästi rullaava Monster, voisi olla vaikkapa The Flaming Lipsin tuotantoa, lukuunottamatta tuttua särövallia. Suoraviivaiset Con of Man ja Loose muistuttavat eniten Gravity X:n paahtoa. Albumin päättää yllätävä puoliballaadi Blackness. Olisin toivonut vielä enemmän rohkeutta riisua kappale entistä akustisemmaksi, mutta hyvin kappale toimii säröllä vahvistettunakin.
Mania sisältää 50 minuuttia turboahdettua, korkeaoktaavista stoner-rokkia. Ja mikä hienointa, Mania on loogisesti kasattu albumikokonaisuus, jonka osaset ovat täsmälleen oikeassa järjestyksessä. Kuuntele tai kivety!
Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2009-06-01
Arvostelija : Jarkko Veijalainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]