Mando Diao – Give Me Fire!

2000-luvun alkupuolella britit kokivat new waven uuden nousun. Franz Ferdinand ja Arctic Monkeys iskivät itsensä läpi hetkessä. Punkiin sittemmin johtanutta garage-rockia soittava Mando Diao kirosi tuolloin ruotsalaisuuttaan, sillä yhtyeellä olisi ollut hyvät mahdollisuudet ponnistaa yhtä suureen suosioon Briteissä kuin lajitoverinsa. Ruotsista, Saksasta, Itävallasta ja Japanistakin napatut lukuisat kultalevyt eivät tosin ole mikään häpeän aihe. Mando Diao onkin rakentanut hyvin tasaisen varmaa uraa – toisin kuin ailahtelevaiset brittiserkkunsa. Nyt kyseessä oleva albumi onkin jo yhtyeen viides kokopitkä julkaisu, joka listasijoitusten perusteella näyttäisi olevan yhtyeen suosituin.

Kehityskulku näkyy myös itse musiikissa. Give Me Fire! vakuuttaa niin yksittäisinä biiseinä kuin kokonaisuutenakin. Kuten asiaan kuuluu, suorat vertaukset yhtyeisiin kuten The Beatles, The Who ja The Kinks ovat helposti kuultavissa. Give Me Fire! ylittää esikuviensa korkealle asettaman riman hipomatta.

Give Me Firen ytimessä on tiukka sävellystyö. Kappaleet ovat kokonaisuuksia, jotka kulkevat pituutensa läpi säilyttäen mielenkiinnon mukaansatempaavien melodioiden ja rytmien avulla. Kappaleista löytyy myös paljon kiinnostavia pikkuriffejä ja syntikkapätkiä, jotka sopivat paikoilleen täydellisesti. Björn Dixgårdin ja Gustaf Norénin äänet ovat kuin luotu tämäntyyppistä musiikkia varten ja varsinkin Norénin rääkyvä laulutyyli ihastuttaa.

Muuten tasaisen varmat sävellykset kaatuvat parin kappaleen kohdalla. Esimerkiksi hidastempoinen Crystal vaipuu hienoiseen mitäänsanomattomuuteen laahustaen läpi muuten niin energisen levyn. Loppupuolen Go Out Tonight ja Come on Come on eivät yllä samalle tasolle kuin levyn parhaimmisto, vaikkeivat varsinaisia hutilyöntejä olekaan.

Levyn kohokohdat saavat antamaan anteeksi hieman keskinkertaisemmille kappaleille. Levyn omanimetty Give Me Fire on täynnä tunnetta Norénin mahtavan laulun ansiosta. Gloria häikäisee kuoro- ja viulusovituksineen osoittaen myös Dixgårdinkin olevan laulajana Norénin tasolla. Gloria muistuttaa hieman 70-luvun musikaaleista, Hair ja Fame etunenässä. Todellinen yllätys piilee kuitenkin levyn viimeisessä kappaleessa. The Shining räjäyttää ilmoille aivan mahtavan torvisektion, jota seuraa sitäkin parempi kertosäe. The Shining on parasta Mando Diaoa, tiivistäen yhtyeen olemuksen yhteen kappaleeseen ja jättäen kuulijan rukoilemaan lisää.

Give Me Fire! iskee pykälän lujempaa kuin Mando Diaon aiemmat levytykset. Se todistaa garage-rockin olevan muutakin kuin menneisyyden haikailua. Vaikka levyä voisi vielä parin kappaleen osalta tiivistää, on kyseessä selvästi toimiva ja mukaansatempaava merkkiteos.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-04-27
Arvostelija : Juuso Koistinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.