Aggressivos – Controversial Music
Jää hieman epäselväksi, mikä on niin kiistanalaista Aggressivosin ensimmäisellä kokopitkällä nimeltään Controversial Music. Syykin tähän epäselvyyteen on selvä: kyse on Angolasta Suomeen muuttaneiden Ba Freakin ja Di-Soldierin rapduo, jonka operointikielet ovat sujuvasti englanti ja portugali, enimmäkseen siis jälkimmäinen. Lisäksi levyllä kuullaan muutamaa laadukasta kotimaisella kielellä riimittelijää.
Controversial Music ei ole perinteinen raplevy: siinä räpätään, ja sävellystyötä voi hyvällä omallatunnolla kutsua biiteiksi, mutta niin paljon levyllä on muitakin elementtejä, ettei ainakaan ihan yksipuolisesta perinteisiin luuppeihin ja sampleihin perustuvasta räpistä voi puhua. Musiikki on enemmän kuin vain pään auontaa. Laadukkaasta tuotannosta vastaa muun muassa Puukko-Jere, jonka omaperäistä näkemystä hiphopista on saatu kuulla esimerkiksi viime vuonna ilmestyneellä Hulabaloon levyllä. Hulabaloon räppäritkin vierailevat Aggressivosin levyn erinomaisella raidalla From B to the Boy.
Aggressivosin englanninkielinen ilmaisu on hieman hassua ja vaikeaselkoista, mutta hyvin levyn alkupuolen 60-70-lukulaisen kuuloisiin funk- ja soul-sampleihin sointuvaa – portugalikin kuulostaa sujuvalta ja oikein hyvältä. Jossain vaiheessa biitit sen sijaan muuttuvat Puukko-Jeren elektronisemmiksi rytmeiksi, mutta levyn peruslinja, letkeä ja tanssittavakin meno ei kärsi. Välillä rytmiikka taas on silkkaa Etelä-Amerikkaa. Tämä rento tunnelma paneekin miettimään ryhmän nimeä: aggressio tuntuisi näin miellyttävästi rullaavalta levyltä olevan kaukana.
Puukko-Jeren tuotannon lisäksi levyllä on läjä kansainvälisten tuottajien rytmejä: on tuottajia Norjasta, Brasiliasta ja Portugalista. Raidat ovat ajoittain varsin orgaanisia, hienosti rakennettuja ja kokonaisuutta palvelevia. Ba Freakin portugalinkielinen puhelaulanta on varsin oman sointistaan ja varsin valloittavaa. Räpit menevät toki melko lailla ohi… mutta hyvältä ne kuulostavat. Di-Soldier vääntää enemmänkin englanniksi, kovin omaperäisellä tyylillä hänkin.
Controversial Musicista tulee erinomaisen miellyttävä olo. Se on kuin virkistävä etelätuuli suoraan tropiikista kotimaiseen pienen piirin hoppiskeneen freesin soundinsa, kielensä, tunnelmansa ja tyyliensä tähden. Siis, kuten Ezra laulaa raidalla To the Tango Floor: sambataan kun tavataan! Tätä sambaa lisää!
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-04-27
Arvostelija : Perttu Kantonen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.