Michael Black Electro – Stripped Anatomy of…
Suomalaisen hopin kiistattoman uranuurtajan Janne Hyttisen, aiemmin tunnettu muun muassa nimillä Pijall (Ceebrolistics) ja HZÄ (suomenkielinen rap), uusi projekti on nimeltään Michael Black Electro. Kyse on kolmikymppisen monilahjakkuuden uudestisyntymisestä, nyt mystisen elektroartistin ja mc:n hahmossa.
Stripped Anatomy of Michael Black Electro -nimisen levyn on tuottanut tutusti serkkupoika Roope K eli rrmöyk eli RPK. Soundi on kokeellista, mutta tällä kertaa rytmikästä ja mukaansatempaavaa, sopivampaa MBE:n räppäyksen taustalle kuin RPK:n viime aikojen ambientmaalailut. Rytmiikassa on paljon dubstepiä.
Jos Pijallin edellinen soololevy The Cave (1999) oli “vain” räppilevy, on tämä jotain aivan muuta: perinteisestä hiphopista ollaan ajoittain kovinkin kaukana, monessakin mielessä. Michael Black Electro on uudestisyntymä, supersankarihahmo. Miehen sanottava on ehkä jopa vielä mystisempää, sanoilla leikittelyä ja syvällistä tematiikkaa unohtamatta. RPK:n loihtimat rytmit ovat myös matkanneet avaruusmittakaavan matkan kuluneena kymmenenä vuotena ja tuovat tälle eksistentialistiselle tripille juuri oikeanlaisen maiseman.
Michael Black Electron alaston anatomia soi yllättävänkin positiivisesti ja leppoisasti. Vaikka sointi on tuttu ja tunnistettava, verrattaessa näiden miesten tekemisiin pitkällä aikavälillä muutos on huomattava: pienemmässä roolissa on hämyisä tunnelmointi ja ambientjumitus, tilalla ajoittain jopa tanssittava elektroninen musiikki. Trendien perässä tuottaja RPK tuskin koskaan on sen kummemmin juossut, mutta Stripped Anatomylla dubstep ja nykyelektro puskevat pintaan. Ei niin että se olisi pahasta: tämä lienee parasta RPK:ta sitten 0.:een (tai Serkkupoikien; miten näitä nyt arvosteleekaan).
Ajoittain MBE:n flow’n seuraaminen on jokseenkin raskasta, sen verran progressiivisesti mies käyttää englanninkieltä ja venyttää lausunnan perinteisiä rajoja. Myös sanasto on aina ollut tällä miehellä erikoista ja sanoma jokseenkin kryptinen. Uskonnollisuus, tai oikeastaan hengellisyys, olemassaolon tematiikka ja rakkaus nyt ainakin erottuvat lyriikkapuolelta; syvillä, Ceebro-kollektiivin perinteisillä vesillä siis seilataan, eikä edes raita nimeltä Sexplicit tarjoa mitään pinnallista pehmopornoa.
Stripped Anatomy of Michael Black Electro on erinomainen välitilinpäätös ryhmältä, jolta tippuu äänitettyä materiaalia aivan liian harvoin – ryhmältä siksi, että tälläkin Hyttisen soololla on toki mukana muutkin ceebrot, RPK erityisesti perinteisen vahvassa musiikillisessa roolissa. Tällaiset teemalevyprojektit ovat oivallinen tapa saada puristettua jotain ulos näiltä suunnattoman lahjakkailta miehiltä, jotka työskentelevät musiikin parissa koko ajan ilman että rivikansalaiset pääsisivät kuulemaan tuotoksiaan kovinkaan usein.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-05-04
Arvostelija : Perttu Kantonen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.