Candy Cane – Jaula

Ensimmäinen vaikutelmani on, että Jaula on musiikkia keskittymishäiriöisille. Sitten vaikutelma tarkentuu: Jaula on ehdottomasti musiikkia keskittymiskykyisille.

En ole tamperelaisen Candy Canen kahden vuoden takaista Fay-ra-Doowra -albumia kuullut, mutta ymmärtääkseni se pääsi niin sanotusti yllättämään positiivisesti. Yllätyksiä ja arvaamattomuuksia sisältää myös tämä Verduralle levytetty kolmosalbumi. Candy Canen tyylirepertuaari on leveä, ja kaikesta poukkoilusta huolimatta yhtye saa levystä hyvinkin jäsennellyn. Itselleni ongelmaksi muodostuu vain se, ettei Jaulan lukuisista osista muodostu mitään maagisen suurta, tai edes tunnetasolla koskettavaa. Tässä esiin tulevat kuuntelijoiden henkilökohtaiset erot: toiselle tämä on suurta näytelmää, toiselle suurta urheilukilpailua.

Nimensä mukaisesti Jaula vangitsee kuuntelijansa häkkiinsä. Muutaman kuuntelukerran jälkeen kappaleiden koukut takertuvat mieleen etenkin levyn ensimmäisen kolmanneksen osalta. Jaula on jaettu kolmeen vironkieliseen osaan: Liiklus (nettisanakirjasuomennos olkoon liike), Surm (kuolema) ja Loodus (luonto). Näistä Liiklus poukkoilee yhdeksän lyhyehkön kappaleen verran vallattomasti ja kekseliäästi. Jos mieleen tupsahtelee milloin Mr Bungle (totta kai!), milloin Converge, Sonic Youth tai Värttinä ja milloin nämä kaikki samanaikaisesti, niin tietää kuuntelevansa kaleidoskoopin musiikillista vastinetta.

Yhdeksäs kappale Sleutel rauhoittuu lopustaan johdattaen levyn toiseen kolmannekseen Surmiin. Nämä kuusi kappaletta ovat selvästi metallisempia ja raadollisempia. Vaikka musiikillisesti Surm on suoraviivaisemman raskas ja samankaltaisine riffeineen se keventää levykokonaisuutta ehdottomasti. Silti juuri tältä persoonaltaan Candy Canelta toivoisi enemmän: se soi isommin ja tyylikkäämmin kuin 90 prosenttia metallibändeistä, mutta silti minun korviini ryhmän riffeistä puuttuu tärkein eli tunne.

Viimeisen kolmanneksen muodostaa yksi kappale, Viima, joka sulkee häkin – ja kuulija saa valita kummalle puolen ovea jää.

Toteutukseltaan Jaula on onnistunut levytys. Soundit ovat tarvittaessa muhkeat, tarvittaessa ohuet ja siltä osin levy hengittääkin hienosti. Tyylilajissaan Candy Cane kestää heittämällä myös kansainvälistä vertailua.

Jos yhtye saisi jonkin jumalallisen väliintulon avustamana kappaleryhmiinsä enemmän tunnetta (inhoa, pelkoa, iloa, rakkautta), olisi se pidättelemätön. Nyt se saa pelkän hyväksynnän. Edelleen korostan kuitenkin sitä, että riippuen siitä mitä kuuntelija musiikilta odottaa, Candy Canesta voi muodostua myös toismaailmallinen ihastus.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2009-04-20
Arvostelija : Teemu Lampinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.