Dasputnik – Parapsykosis
Turkulainen Dasputnik soittaa instrumentaalista progressiivista taiderokkia. Bändin nimittävä voima on saksofonisti Sini, jonka lempeä puhaltelu tuo pehmeyttä psykedeeliseen jamitteluun ja vastapainoa toisinaan kolkkoon avaruusjamitteluun. Soundimaailmaltaan albumi jättää toivomisen varaa. Tepon koskettimista on levylle kaivettu mystisiä äänimaisemia, mutta basso- ja kitarasoundit ja efektit ovat liian tavanomaisia ja yksitoikkoisia. Kaipaisin ehdottomasti lisää kokeilua ja terävyyttä muiden soittimien äänimaailmaan. Äänite myös kuulostaa hivenen liikaa autotalliäännitteeltä.
Levyllä kokeilunhaluinen bändi on terävimmillään ja suoraviivaisimmillaan Bowl of Soup ja St. Vitus Disco numeroilla. Olisi mielenkiintoista tarkistaa bändi livenä ja kuulla taipuvatko improvisaatio-pohjaiset kappaleet circlemäiseen jumitustaivaaseen. Albumin kuunteleminen vaatii keskittymistä ja vaikka kaikki biisit tai niiden lukuisat osat eivät pidä hyppysissään, on kokonaisuus suhteellisen hallittu paketti. Kenties ulkopuolinen tuottaja osaisi kaivaa bändin potentiaalista oleellisimman ytimen.
Kansitaidetta komistaa kaksi upeata maalausta, mutta kansien yleisilme näyttää demon kansilta, eikä varmasti helpota ostopäätöksen tekemistä levykaupassa. Parapsykosikseen vaipumista voi silti suositella musadiggareille, joiden levyhyllystä löytyy Hidria Spacefolkin, Alamaailman Vasaroiden, Magyar Possen, Astro Can Caravanin tai Ozric Tentaclesin levyjä.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2009-05-13
Arvostelija : Jarkko Veijalainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.