John 5 – Remixploitation
Kitarasankaruuden kuolema oli suureksi osaksi grungen aikaansaannosta. Eivät impellitterit tietenkään kokonaan ole kadonneet, lyhyt visiitti trendikkyyden huipulla vain päättyi aikapäiviä sitten. Jostain syystä yrittäjiä kuitenkin riittää rock- ja metalliympyröihinkin. Jazzin parista päteviä soitintaitajia löytyy tietysti yleensä enemmän kuin muualta, mutta siellä itse musiikki on usein niin vaikeaa, että ilman suurta perehtymistä sen sisäistäminen voi tuntua vaikealta. Joka ajassa on omat koviksensa, nykyään virkaa toimittavat Bucketheadin ja John 5:n kaltaiset kaverit, joista jälkimmäisen uusin tuotos Remixploitation on tämän kevään julkaisuja.
John 5 on musiikkia seuraaville tuttu monesta yhteydestä, ja yleensä vähän nimekkäämpien kavereiden taustoilta. Menneisyyden työnantajiin kuuluvat mm. Marilyn Manson, Paul Stanley ja ”Diamond Dave” Lee Roth. Nykyään kannuksia ansaitaan paitsi sooloartistina, myös Rob Zombien bändissä. Remixploitationia kuunnellessa em. Mansonin ja Zombien löytyminen cv:stä ei yllätä. Levy on vahvasti konesävyillä maustettu, eikä varsinaista pääsoitinta – kitaraa – ole tungettu pintaan jokaiseen mahdolliseen käänteeseen. Instrumentaalilevystä on kuitenkin kyse, mikäli satunnaisia sampleja ei oteta huomioon – toisaalta nekin voitaneen laskea soitoksi, mistään varsinaisesta laulullisesta ilmaisusta ei voi puhua.
Levyn puuduttavuus jopa hieman yllättää. John 5 ei ole mikään turha biisintekijä, joten olisin kuvitellut ja odottanut hieman virkeämpää otetta myös soololevylle. Nyt tästä tulee mieleen 90-lukulaisen Ministry-fanin tekemä omakustanne, joka ei jaksa innostaa kuin lyhyissä pätkissä. Ei tämä missään nimessä surkea levy ole, biisimateriaali on vain jotenkin köykäisen tuntuista, eikä industrial-säksätys riitä pelastamaan oikein mitään. Tuntuu kuin levy junnaisi paikallaan puoli minuuttia kerrallaan, sitten tulee äkkipysähdys ja taas jatketaan. Sitten kun kitara viimein päästetään irti, ovat soolonpätkät nopeudestaan huolimatta väkinäisen kuuloisia, ihan kuin oltaisiin haukattu teknisesti vähän liian sitkeää kakkua. Tiedän kyllä että puritaanit saavat verenpainepiikin kun levyarvostelija käyttää termiä ”tilutus”, mutta tässä tapauksessa on pakko. Minustakin ilmaus on useimmiten ontuva ja kuvastaa lähinnä kirjoittajan perehtymättömyyttä, mutta John 5:n tapauksessa parempaa kuvausta ei oikein tahdo keksiä. Sooloista tulee mieleen etumikillä sooloja soittava Slayer-tribuutti – ei päätä eikä häntää (kuten ei myöskään Slayerilla), mutta King/Hannemann -akselin tiukkuus ja ankaruus puuttuvat tyystin.
Varsinaista kitaraheroilua Remixploitation ei ole, levyn lähtökohta ei missään nimessä ole sama kuin vaikkapa Satrianilla tai Malmsteenilla. Silti olisin odottanut hieman terävämpää kokonaisuutta. Levyltä ei korostu ainuttakaan kohokohtaa, jonka voisi nostaa erikseen esille, ainakaan näin arvostelun yhteydessä. Remixploitation on kuin yksi 40 minuuttia kestävä biisi, joka sopisi profiililtaan ehkä enemmän Ibizan klubeille (90-luvulle) kuin kotisoittimeen. Olisi mukava kuulla John 5:n soittoa perinteisemmän ilmaisun parissa. Ehkä tähän tulee pian tilaisuus, mies on tiettävästi vahvasti mukana Lynyrd Skynyrdin seuraavalla levyllä. Irtoaisiko vanhojen partojen parista inspiraatiota myös mielenkiintoisempaan soolomateriaaliin?
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2009-04-23
Arvostelija : Ville Kuitunen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.