Mogwai – Happy Songs For Happy People

Glasgowilaisen post rock –ryhmän ironisesti nimetty neljäs levy aaltoilee hitaasti, herkästi melankolian ja hämärän rajamailla. Genreen perehtyneillä ei ole vaikea uppoutua albumin rauhaisaan tunnelmaan. Se on masentuneiden sielujen Mekka, väsyneiden vaeltajien keidas, mutta samalla se on varmastikin käsittämättömyyden temppeli niille, jotka karttavat kaikkea epämääräistä taidefiilistelyä. Väitän kuitenkin, ettei Happy Songs for Happy People voi olla millään mittarilla katsottuna tylsä tai tekotaiteellinen levy. Se on emotionaalisesti rikas ja voimakkaan vivahteikas, suorastaan mykistävä kokonaisuus, jossa ei ole teennäisyyden häivääkään.

Hassut kappalenimet kuten Boring Machine Disturbs Sleep ja I Know You Are But What Am I? eivät kerro mitään itse musiikista, mutta vihjailevat skottilaisorkesterin huumorintajusta, joka ei totisista sävelistä erotu. Mutta synkistäkin hetkistä huolimatta Mogwai huokuu orgaanista lämpöä. Kitaristeilla Stuart Braithwaitella ja John Cummingsilla ei ole kiire mihinkään, heidän soitantonsa on verkkaista ja unenomaista. Dominic Aitchisonin basso ja Martin Bullochin rummut ovat saumattomasti osa tätä mystistä, laahustavaa olentoa. Sitä kannattaa kuitenkin lähestyä varoen, sillä se saattaa sännätä liikkeelle varsin arvaamattomasti, kuten Killing all the Fliesissa.

Happy Songs for Happy People koostuu lähes yksinomaan instrumentaalikappaleista, kun aikaisemmin on voinut kuulla esimerkiksi Gruff Rhysin (Super Furry Animals) vierailevaa laulua. Muunlaisia vierailijoita kyllä löytyy. Caroline Barberin soittama sello on monta kertaa se viimeinen silaus, joka tekee kappaleesta täydellisen. Kakkosraita Moses I Amn’t on juuri sellainen. Sen hypnoottisen simppeli konebiitti, yhdistettynä ambientmaiseen syntikkasoundiin ja klassisiin jousisoittimiin muodostavat vaikuttavan pienen teoksen, joka kestää ainoastaan kolme minuuttia.

Mogwai kitsastelee muutenkin uusimmalla levyllään kappalepituuksissa, mikä on oikeastaan mukavaa vaihtelua post rock -bändeille tyypilliseen eeposteluun. Albumin kappaleet ovat yllättävänkin hallittuja kokonaisuuksia, joita tukee viimeistellyn monisävyinen äänimaailma efekteineen ja konemaalailuineen. Vain 8-minuuttinen Ratts of the Capital edustaa genreuskoisesti vellovaa, jamipohjaista poljentoa, joka oikeuttaa pitkän kestonsa mahtavalla, säröisesti rokkaavalla crescendolla. Dynamiikkansa puolesta kappale vetää vertoja jopa Godspeed You! Black Emperorin kasvatteluille.

Happy Songs for Happy People on parhaimmillaan silkkaa nerokkuutta, mutta sillä on kieltämättä myös suvantokohtansa, joista yksi on levyn ainoa selkeästi laulettu kappale, Boring Machine Disturbs Sleep. Se on muihin raitoihin verrattuna jotenkin yhdentekevän oloinen. Mutta myös nämä pienet ”tyhjät” kohdat tuntuvat monen kuuntelun jälkeen löytävän identiteettinsä sävelkartalla. Pienistä kauneusvirheistä huolimatta kyseessä on niin loistava levy, ettei tarvitse kauan miettiä pyöristääkö ylös- vai alaspäin.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2003-07-11
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.