Isäntä meidän – Vereen piirretty viiva

Kokkolalaisen Isäntä meidän -bändin tarina alkoi vuoden 2005 lopussa, kun erinäisissä levyttävistä kokoonpanoissa kuten Silent Voices ja Winterborn vaikuttaneet muusikot päättivät yhdistää voimansa ja perustaa suomenkielisen hevibändin. Heti alkujaan oli tarkoitus luoda pelkistettyä maanläheistä nimenomaan heviä, eikä hevimetallia. Ennen Vereen piirretty viiva -debyyttilevyään yhtye ehti julkaista kolme omakustannesinkkua, Heinäseivästäjä (2006), Virrasta veistetty voima (2006) ja Roudankesyttäjä (2007).

Alkujaan en voinut välttyä kiusalliselta assosiaatiolta sekoittaa Isäntä meidän joskus 90-luvulla vaikuttaneeseen Heinäseivästäjä Jeesus -huumoripunkbändiin. Onnekseni kytky osoittautuu vääräksi ja nämä Pohjanmaan urhot soittotaitoisiksi musikanteiksi. Aivan täysin huumoritonta Isäntä meidänkään materiaali ei ole, vaikka sitä tosissaan ja laskelmoidusti tehdäänkin. Kappaleiden lyyrinen anti on kuitenkin suoraan vokalisti Jouni Nikulan omasta elämästä, tästä hyvänä esimerkkinä biisi Sydän ei valehtele, joka on tehty pattitilanteesta, kun on ollut valittavana joko nainen tai bändi.

Mitä itse musiikkiin tulee, soitto raikaa vahvasti vanhojen 80-lukuisten bändien malliin. Suurimpana musiikillisena innoittajana mainitaan Whitesnake, ja pakko myöntää, että se myös kuuluu. Levyn startatessa hyvin voimametallisesti Vastamaahan-kappaleella, odotukset nousevat hyvin korkealle. Yhtä nopeita power metal -ilotulituksia ei myöhemmällä levyllä juuri kuulla, vaan pääpaino onkin enemmän vanhan Dion mieleen tuovissa hitaammissa ja lähes slovarimaisissa kappaleissa. Toinen miltei häiritsevä verrokki löytyy jo heti kakkosraidan Karhujen maa tietämiltä ja samaten siitä eteenpäin, nimittäin Isäntä meidän kuulostaa vahvasti Teräsbetonilta vokalisti Nikulan tulkintoja myöten. Eikä siinä vielä kaikki isännistä, Kyyneleeni kertovat sen -slovarissa ja Juice Leskiseltä lainatussa Musta aurinko nousee -kappaleissa on erittäin vahva suomi-iskelmän tuntu. Lisäksi löytyy ainakin yksi oikea progemetallibiisi, nimittäin Kuninkaiden tie. Levyä ei voi siis missään nimessä syyttää yksitoikkoiseksi tai puuduttavaksi kokemukseksi, koska siinä on vähän semmoinen ”jokaiselle jotain” -meininki niin hyvässä kuin pahassa.

Bändi lainaa Juicen lisäksi myös laulaja Tony Martinin aikaisesta Black Sabbathin 90-luvun tuotannosta Headless Crossin, joka vääntyy suomennettuna muotoon Katkennut risti. vaikka sapattilaina soikin mainiosti myös uusintakäsiteltynä, ei se silti lyö vertoja alkuperäiseen. Mutta miksi pitäisikään. Välillä Nikulan tulkinnat tuntuvat muutenkin hieman kömpelöiltä, mutta suurimmaksi osaksi mitään ongelmaa ei ole.

Isäntä meidän lataa tiskiin hyvää heviä ja toimivia kappaleita tarjoilevan levyn, joka kestää myös kuuntelua ja kritiikkiä. Mitään hävettävää bändillä ei todellakaan ole, vaikka ajoittain ei voi täysin välttyä junttivaikutelmalta. Mutta eikös pieni junttius kuulu nimenomaan oikeaan heviin sanan varsinaisessa merkityksessä? Vereen piirretty viiva on joka tapauksessa hyvä avaus vihdoin levyttäneiden yhtyeiden joukkoon siirtyneeltä isänniltä.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-04-20
Arvostelija : Petri Klemetti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.