Akrea – Lebenslinie
Nuori ja innokas saksalainen Akrea julkaisee nyt ensilevynsä Lebenslinie (engl. Lifeline) ja näyttää mistä on bändin pullat leivottu. Verrokkeina saatteessa mainitaan tukku naapurimaamme melodeath-bändejä ja vilautellaan nimiä kuten Dark Tranquillity, Amon Amarth ja vaikkapa Arch Enemy. Totuus on kuitenkin muuta, vaikka kyllähän bändin metallista edellä mainituilta jotain sieltä täältä löytyykin.
Ensinnäkin tuntuu että Akrealla on hallussa moninaisempi tyylisuunta. Akrea viljelee musiikissaan mainittuja enemmän melodioita, eikä paisko menemään kutakuinkin samalla nopeudella kaiken aikaa, kuten juuri Dark Tranquillityn ja Arch Enemyn tapauksessa. Akrea antaa mennä välillä vauhdilla, välillä hitaampaa ja sitten taas miltei black metal -nopeuksilla, kuten biisissä Imperium. Levyn alusta löytyy melkoisen paljon samankaltaisuuksia juuri melodioista kuin esimerkiksi Sentencedin Amok-levystä – eikä pelkästään melodioista vaan myös vokalisti Sebastian Panzer kuulostaa jokseenkin 90-luvun puolenvälin Taneli Jarvalta.
Akrean laulukielenä on saksa, eikä se nyt oikeastaan kuulosta yhtään hullummalta, vaikkakin on hieman hankala sanoa kappaleiden sanomallisesta sisällöstä yhtään mitään. Toisaalta eipä sillä ole usein ennenkään ollut väliä, kun sanoituksista ei selvää saa. Levyn edetessä kohti loppua, Akrealle käy yhä useammin kalpaten. Bändin soitto muuttuu tasapaksuhkoksi ja puuduttavahkoksi, koska suurempia yllätyksiä ei ole tarjolla. Levyn huippukohdat ovatkin intron jälkeen kuultava mainittu Imperium sekä keskitempossa kulkeva melodinen ärhäkkä akustisesti starttaava Rachsucht. Se on myös mainittava, että levyn soundi on vähän keskeneräisen kuuloinen ja tunkkainen. Jotenkin demotasolla sen vielä antaa anteeksi, kun äänite pilataan huonoilla soundeilla, mutta levyttävälle bändille moinen ei sovi laatuunsa.
Akrealla on selkeästi kuitenkin tyylitajua ja ideoita luoda perushyvää melodista metallia, mutta ehkäpä tällä levyllä bändi ei vielä näytä täysin kaikkia kykyjään. Poikain soittelu on kuitenkin sen verran tasokasta, että pistetään nimi korvan taakse.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2009-04-17
Arvostelija : Petri Klemetti
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.